Oman elämän supersankari

*Sisältää mainoslinkkejä

Kun olin lapsi, äitini päätti, että kasvojeni muotoon sopivat otsahiukset. Otsahiusten ihanasta maailmasta sainkin nauttia tuon äitini ihanan tyylipäätöksen jälkeen seuraavat ihanat 10 vuotta. Teini-ikää vasta harjoitellessani onnistuin kuitenkin puhumaan tai kenties huutamaan äitini ympäri ja luvan kasvattaa otsahiukset pois. Tuota päätöstä pidin yllä seuraavat 10 vuotta, kunnes taas rohkaisin itseni testaamaan otsatukkaa. Tuo päätös oli iso VIRHE ja inhosin tuota kynittyä otsaani koristavaa tynkää heti kampaajan tuolissa lopputulosta tarkastellessani.  Maagiset kymmenen vuotta eteenpäin alan jälleen törmätä otsahiuksiin kaikkialla. Näen otsahiuksia kaikilla muilla paitsi vauvoilla, jotka ovat kaljuja. Viimeinen niitti jatkuvasti silmieni edessä pyöriviin otsahiuksiin oli Netflix & chill -illan elokuva Watchmen. Elokuvasta inspiroituneena päätän tehdä itsestäni oman elämäni supersankarin.

Kuva: thefilmgeekblog.com

Helpoin tapa muuntautua supersankariksi olisi ehkä hankkia vaikkapa menevä keltainen lateksiasu, mutta jotenkin se tuntuu vähän liian radikaalilta -en ole erityisen innostunut mangna- tai larppaus -jutuista. Päätän aloittaa siis astetta hillitymmin suuntaamalla kynsiteknikkoni Sandran pakeille Nailpointtiin (Kalevankatu 4, 00100 Helsinki). Kynsiini pyydän vauhtia ja sitä myös saankin! Pakko sanoa, että nämä kyseiset vauhtikynnet ovat ehkä kaikista hienoimmat omista kynsistäni ikinä!

Linda_Paldanius_kevät_kynnet

Linda_Paldanius_rakennekynnet

Torstaina jatkan ulkokuoreni päivitystä Minnan pakeilla Salon Milagrossa, jossa hankiudumme eroon käteni valoittaneesta turkista ja laitamme räpsyttimeni minttiin. Ripsihuollon ja sokeroinnin jälkeen sisälläni vellova epävarmuus saa otteen ja parahdan seuraavassa ,isääni lainatakseni, ”meikkitoimistossa”  Sydämen Pohjassa kampaajalleni Tanjalle: “Mä niin haluaisin olla oman elämäni supersankari, mutta mä oon niin tissiposki.” Epävarmuutta huokuvaa monologiani vieressä kuunteleva kampaajani Tanja muuntautuu samantien todellisen elämän nauru-emojiksi ja vakuuttaa naurunsa keskeltä otsahiusten sopivan minulle hyvin. Tässä hän oli enemmän kuin oikeassa!

Ennen

Linda_Paldanius_ripsienpidennys

 Jälkeen

Linda_Paldanius_otsahiukset

Eilen illalla, heiluessani uudella otsatukalla kuntosalilla, tunsin itseni voittamattomaksi! Jotenkin minusta tuntuu, että kuvissa esiintyvä Nasa -paitani on enemmän kuin sopiva uuteen ”Oman elämän supersankari” -teemaani. 😉 Ja pakko myöntää, että postauksen alussa inspiraatiokuvassani esiintyvä Laurie Jupiter toteutus paljastui lopulta Star Trekin Mr. Spockiksi. 😀

 

Superia viikonloppua kaikille!

 

Kuva: lancasteronline.com

Kahdeksan kuukautta

Joku on joskus kysynyt minulta – Mitä jos olisit käyttänyt kaiken sen energian jonka olet käyttänyt fitnekseen sijaan työelämään? Tämä on mielenkiintoinen ajatusleikki jota olen pohtinut usein. On totta, että olen viettänyt kuntosalilla ison osan aikuisikäni vapaa-ajasta. Aloitin aktiivisen kuntosaliharjoittelun kahdeksan vuotta sitten. Näistä kahdeksasta vuodesta viimeiset viisi vuotta olen käynyt kuntosalilla tavoitteellisesti keskimäärin viisi kertaa viikossa. Tuo viisi kertaa viikossa tarkoittaa 52 viikolla kerrottuna vuositasolla 260 kertaa ja tämä jos puolestaan kerrotaan viidellä vuodella saadaan noin tunnin kestävästä kuntosaliharjoittelusta summaksi 1300 tuntia. Mikäli tätä ajatusleikkiä jatketaan ja ajatellaan, että käytettävissä olisi 1300 työtuntia ja se jaetaan normaalilla 37,5 tunnin työviikolla tekee tämä 34,6 viikkoa, eli rapiat kahdeksan kuukautta.

Linda_Paldanius_hyvinvointi

Kahdeksassa kuukaudessa voi saada paljon asioita, mutta toinen asia jota kannattaa pohtia on henkinen jaksaminen. Välillä täytyy muistaa levätä. Tehokas päivä saattaa sinua motivoida sinua olemaan entistäkin tehokkaampi, mutta kuinka kauan?

Itselleni kuntosali on aina ollut lepoa jossa rasitan kehoani fyysisesti. Jollekin toiselle vastaavanlaisen “aivot narikkaan” tunteen antaa vaikkapa television katselu taikka vaikkapa lukeminen. Työ voi olla tärkeä, mutta sitä kuuluisaa sisältöä elämään työ antaa vain harvalle meistä ihan tavan pulliaisista. Toki jokainen meistä (ainakin toivottavasti) kokee toisinaan inspiraation puuskia ja suuntaa aamulla töihin tarmoa täynnä, mutta kuitenkin suurin osa meistä saa suurinta nautintoa elämässään eniten jostakin aivan muusta kuin työstä.

Jokainen meistä on kuullut leikkimielisen sanonnan “Työ häiritsee vapaa-aikaa” vaikka kuitenkin tiedämme, että työ mahdollistaa vapaa-ajan. Mikäli palaamme tuohon postauksen alussa mainitsemaani kahdeksaan kuukauteen voin käsi sydämellä unohtaa jossittelun. Kahdeksassa kuukaudessa ei ehdi hankkia itselleen esimerkiksi korkeakoulu -tutkintoa. Tuossa ajassa voi ehkä rakentaa itselleen puolivalmiin omakotitalon tai laittaa alulle jonkun mahtavan uuden applikaation. Nämä jälkimmäiset vaihtoehdot joudun osaamattomuuden nimissä poistamaan ainakin omalta listaltani hyvinkin vikkelään. 😀 Mutta se mitä voin tehdä tuolla kahdeksalla kuukaudella ja siihen jatkuvasti lisää työtunteja kerryttävällä ajankäytölläni on poistaa yhden “Mitä jos” -asian omalta listaltani. Se sijaan, että miettisin “Mitä jos” olisinkin hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa?

Romautetaan vielä tämä 1300 tunnin työtunti ajatusleikillä jossa tuntitienesti olisi vaikka nuorelle naiselle ihan kivat 17 euroa per tunti. Tällöin saamme tästä yhtälöstä 22 100 euroa. Kuvitellaan vielä vaikka, että tuo 22 100 euroa olisi hankittu harmaan talouden voimin. Tuolla pimeällä rahalla voisi hankkia vaikka ison ja painavan Cartierin kellon. Tässä swägää lisäävässä kellossa surullista olisi vain se, että omasta elämästäni hyvänä esimerkkinä voin paljastaa että ennen kuntosaliharrastustani en voinut käyttää minkäänlaisia kelloja. Tämä johtui siitä, että ranteeni oli niin ohut ja heikko, että kaikki kellot olivat joko liian isoja tai liian painavia. Ja tämä ei oikeasti ole vitsi! 😀