Millaista on optikon työ?

Linda_Paldanius_optikkoliike 

Optikon työnkuva on monelle suhteellisen tuntematon. Minulta tiedustellaan lähes viikoittain millaista optikon työ on? Ennen kuin pureudun optikon ammattiin voisin kertoa miten itse olen päätynyt töihin optikkoliikkeeseen. Olen aloittanut optikkoliikkeessä myyjänä käydessäni vielä lukion viimeistä luokkaa, eli noin yksitoista vuotta sitten. 😀

Olen muuttanut lukion toisen vuoden jälkeen alaikäisenä Tampereelle, pois äidin helmoista Iisalmesta. Kotoa pois muuttaminen tarkoitti luonnollisesti sitä, että jouduin aloittamaan töissä käymisen lukion ohella, jotta pystyin kustantamaan itsenäisen elämäni uudessa kotikaupungissani. Ensimmäinen vakituinen työpaikkani oli Tampereen Työväen Teatterin ilta- ja viikonloppusiivoojana. Vaikka rakastan siivoamista, ei työ kuitenkaan ollut yllättäen kutsumusammattini. 😉 Päädyin lopulta hakemaan optisen myyjän paikkaa sillä ajatuksella, että koska minulla itselläni on ollut lapsesta asti silmälasit, tiedän silmälaseista jo aika paljon. Tämä ajatus osoittautui jo ensimmäisenä päivänä enemmän kuin typeräksi, en oikeasti tiennyt silmälaseista yhtään mitään.

Linda_Paldanius_optikko

Optikkoliikkeessä työskentely osoittautui kuitenkin enemmän kuin mielekkääksi työksi ja päätin jo ensimmäisen vuoden jälkeen, että minusta tulee optikko. Se oli jälleen suhteellisen typerä ajatus. Optikon ammattiin voi opiskella Suomessa ammattikorkeakoulussa jotka sijaitsevat Oulussa ja Helsingissä. Typerän ajatuksestani opiskella optometriaa teki kohtalaisen kehnot näyttöni lukiossa. Lopulta kouluun pääsy vaati minulta seitsemän hakukertaa ja oppisopimuksella suoritetun optisenalan myyjän ammattitutkinnon.

Optometrian opiskelu on varmasti hyvin samanlaista kuin mikä tahansa muu AMK -tutkinto. Koulutus pitää sisällään mm. hyvin paljon ryhmätöitä 😉 Etenkin ensimmäinen opiskeluvuosi ei anna opiskelijalle oikeaa kuvaa optikkoliikkeen todellisesta arjesta. Ammatillisten opintojen lisääntyessä opiskelukin muuttuu mielenkiintoisemmaksi ja palkitsevammaksi kun opitut asiat alkavat vähitellen nivoutua yhteen.

Linda_Paldanius_silmälasit

Opintojen yhteydessä “hyvän” optikon tärkeimmäksi taidoksi listataan aina kuuntelu. Ylivoimaisen mahtavaa optikkoa sinusta ei tule vaikka osaisit määrittää asiakkaan silmälasien voimakkuudet vain taskulamppua apunasi käyttäen, mutta mikäli olet huono kuuntelemaan, olet sitä myös optikkona. Ehkä vähän vahvasti sanottu, mutta joka tapauksessa optikon työssä on tärkeää tulla toimeen ihmisten kanssa. Kuuntelijana en itse ole se paras, mutta rakastan olla ihmisten kanssa tekemisissä. En rehellisesti voi nimetä yhtään työpäivää jolloin en olisi kuullut yhtään makeaa juttua yhdeltäkään asiakkaaltani, eli kaiketi osaan myös kuunnella ihan tarpeeksi. Suoraan sanottuna tulisin hulluksi mikäli joutuisin työskentelemään kahdeksan tuntia yksin tietokoneen näyttöä tuijottaen.

Optikon työ on yhdistelmä myyntityötä, asiakaspalvelua ja terveydenhuoltoa. Työelämässä viihtyäkseen optikon pitää tykätä ihmisten lisäksi myös myymisestä. Arki optikkoliikkeessä voi olla hyvinkin palkitsevaa tavoitteelliselle persoonalle. Optometrian AMK -tutkinto ei opeta optikolle juuri lainkaan myynnin alkeita, vaan 3,5 vuotta opiskelusta käytetään lähes kokonaan ihmisen näköjärjestelmään perehtymiseen, eli käytännössä opettelemaan sitä miten näöntarkastus tehdään (joka on optikon ammatin päätehtävä). Opiskeluajoista itselläni ei ole jäänyt kovinkaan lämpimiä muistoja. Mikäli en olisi tiennyt ennen opintojen alkua millaista työ optikkoliikkeessä on, olisin jopa saattanut jättää koulun kesken. Viimeisestä opiskelu vuodesta mainittakoon se, että minulta lähti tukka päästä 😀 Oli se oikeasti ihan super rankkaa opiskella, käydä samanaikaisesti töissä ja kisata bikinissä koko opiskeluaika. Vapaa-ajalle ei kirjaimellisesti jäänyt sekuntiakaan aikaa. Tuona 3,5 vuoden aikana kaipasin todella paljon rakasta lukuharrastustani. Minunlaiselleni super suorittajalle kun tuli aina ihan sairaan huono omatunto mikäli aikaa tuhlaantui hömpän lukemiseen. Hömppä tosin pitää toisinaan pään kasassa, joten tätäkin huonoa omatuntoa olen potenut usein aivan turhaan. 😀

Linda_Paldanius_kehysket

Optikon vähimmäispalkka on tällä hetkellä 2460 euroa kuukaudessa ja työajat toimivat myös perheellisen aikuisen arjessa. Optikkoliikkeen arki pyörii asiakkaiden ympärillä, joten jokainen päivä on erilaisista ihmisistä johtuen hyvin erilainen. Toisinaan vaihdetaan lamppuja ja siivotaan kolme tuntia. Toisinaan taas istutaan näöntarkastushuoneessa kahdeksan tuntia ja mennään kotiin niin, että omasta nimestä ei varmuudella ole ihan sata prosenttista tietoa. Jännittävimmät päivät optikkoliikkeessä koetaan tietenkin täyden kuun aikaan, kun jengi on kirjaimellisesti kuutamolla. Optikon ammatissa makeinta on se, että ihan kaikki ovat kiinnostuneita näkemisestä. En ole ikinä kuullut kenenkään sanovan, että näkeminen on perseestä 😀

#vanha

Linda_Paldanius_elämä

Jostain syystä olen tänä vuonna havainnut olevani askeleen lähempänä aikuisen ihmisen tylsyyttä. Jotenkin minusta tuntuu yllättävän usein siltä, että olen kävelevä pieru joka pöyristyy päivittäin erinäisistä asioista. Kaiketi tätä päivittäistä pöyristymistäni voi kutsua ikäkriisiksi. Toivoisinkin nyt kovasti lukijoiltani hiukan vertaistukea. Onko joku muukin niin toinen jalka haudassa, että kokee omassa vanhuudessaan pöyristyttäväksi listaamani vääryydet?

 

Snapchat

Tiedän olevani jo lähtökohtaisesti aivan liian vanha kyseiseen foorumiin. Olemassaoloni siellä johtuu kenties siitä, että olen jonkin sortin pedofiili tai siitä, että olen savolainen. Toivon sydämeni pohjasta syyn olevan jälkimmäinen 😀 Tykkään oikeasti puhua ihan hulluna ja aina ei ole keskustelukumppania tarjolla, joten sen sijaan on hauskaa höpöttää omalle puhelimelle. Parasta Snapchatissa on ehdottomasti se, että se on loistava kuuntelija. Kukaan ei pysty keskeyttämään höpöttelyäsi, vaan voit itse päättää milloin haluat lukea “vastaukset” aivopieruusi. MUTTA, koska olen niin vanha, koen äärimmäisen loukkaavaksi näyttökuvien ottamisen. En yksinkertaisesti voi ymmärtää mitä jengi tekee kuvilla, joissa esiinnyn puhuvanapäänä. Ainakin itse olen ihan raivona, kun puhelimeni muisti on jatkuvasti täynnä kaikkea shaibaa; ihan viimeisenä ajatuksena rupeaisin napsimaan näyttökuvia tuntemattomista ihmisistä. Jollain asteella voin vielä ymmärtää tissit ja jonkun kivan rojun kuvaamisen, mutta puhuvapää – ei siinä vaan ole mitään jiitä, eli järkeä.

 

Kirjoittaminen

Jiistä voidaan hypätä kirjoitusasuihin joita vanha ei vain tajua. Minulla ei suinkaan oman massiivisen lukihäiriöni kanssa ole varaa sanoa yhtään poikkipuolista sanaa kenenkään kirjoitusasusta, mutta koska olen vanha, sanon silti. Vanhan näkökulmasta esimerkiksi sana ON itsessään jo niin lyhyt, että sitä ei tarvitse enää lyhentää O:ksi. Englanniksi viestitellessä tämä lyhenteiden käyttö on myös ihan yhtä raivostuttavaa, ellei vielä raivostuttavampaa. Milloin YOU sanasta on tullut niin työläs kirjoittaa, että se on pakko lyhentää U:ksi. Jengillä on ihan pakko olla joko järkyttävä kiire tai sitten he ovat käyneet jonkin krypto -elämänkoulun jonka itse olen onnistunut ohittamaan. Muutenkin etenkin englanniksi viestittely on jo itsessään vaikeampaa kuin omalla äidinkielellä kirjoittaminen, joten – miksi ihmeessä siitä on pakko tehdä ihan mahdotonta? Esimerkiksi BF ei luonnollisestikaan ole boyfriend tai best friend, vaan Battlefield 😀 Ja tässä kohtaa jokainen voi miettiä – miksi ihmeessä keskustelen englanninkielisillä lyhenteillä tietokonepeleistä 😀

 

Oman tietämyksen kyseenalaistaminen

Teini-ikäisenä olin usein suorastaan aivan nolona siitä kuinka tyhmä äiti osasikaan olla. Nyt minua ei enää nolota tai naurata äidin tyhmyys yhtään. Minusta itsestäni on tullut jopa vielä vähän tyhmempi kuin omasta äidistäni. Nykyisin homma menee niin, että mikäli en tiedä jotain, äiti todennäköisesti tietää. Vielä muutama vuosi takaperin olin äärimmäisen harvoin väärässä, mutta nyt olen sitä joka ikinen päivä. Olen kirjaimellisesti menettänyt nuoruuden röyhkeyteni. Olen edelleenkin kyllä röyhkeä, mutta en enää tyhmän röyhkeä.

 

Pukeutuminen

Olen pyöräillyt liian monesti Iisalmen Juhani Ahon yläasteelle alaselkä paljaana kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Tämä alaselän kylmyydestä kirkkaan punaisena hohkava paljas iho ei ole ainoa asia joka on jättänyt traumoja pukeutumiseen. Noina kolmenkymmenen pakkasasteen päivinä paljaan alaselän yläpuolen “lämmittämisestä” huolehti ohuempaakin ohuempi vaaleanpunainen Mic Mac:n ”toppa”takki. Käsineet laitettiin käteen lähinnä vain siitä syystä, että hypotermia ei olisi edennyt niin pitkälle, ettei pyörän tangosta pystyisi enää pitämään kiinni. Nykyisin pitäisin lähinnä vitsinä ehdotusta, jossa minun pitäisi lähteä ulos edes hitusen viileällä säällä ilman käsineitä. Pyöräilyshortsitkin puen enemmän kuin mielelläni jalkaani pitkille ajomatkoille, koska en missään nimessä aio kulkea jalkoväli kipeänä vain sen takia että nuo vaippahousut ovat ylinolot.

Ihanaa viikonloppua kaikille muille vanhoille – ja kaikille nuorille tiedoksi, että ennen kaikki oli paremmin 😀