Välillä on pakko pyytää apua

Olen moneen otteeseen mainostanut blogissani lauman voimaa: “Yksin et olisi mitään”. Tämän paljon mainostamani yhteisön voiman sain taas kokea lauantaina kun työmatkapyöräilyni sai pienen kolauksen. Lauantaina suorastaan lensin työpaikan ovesta ulos, kun silmissäni kiilui selkätreenin sivutuotteena kumpuava euforia. Töölö Gymin pihassa huomasin kuitenkin harmikseni, että pyöräni lukko oli päättänyt sanoa sopimuksen irti. Helsingissä ja monessa muussakin kaupungissa ei fillari kauan pihalla ruostu ilman lukkoa.

Sain rikkoontuneesta pyöränlukostani  rosvojen pelossa aikaiseksi yllättävän suuren episodin. Salin pihasta kipitin ensitöikseni respaan ruinaamaan, että saisinko raahata pyöräni treenin ajaksi rosvoilta turvaan tuulikaappiin. Paremman ratkaisun minulle kuitenkin tarjoili työvuoroon osunut Timo, joka ystävällisesti ujutti pyöräni hänen pyöränsä lukon turviin. Kipeytyneen jalkovälini poltellessa siirryin otsa rutussa selkätreenin pariin. Salin puolella aloin heti näpytellä hierojalleni viestiä tyylillä: “Koska sinulla auto, käy ostamassa minulle mahdollisimman nopeasti uusi pyöränlukko”. Ongelman delekointi ei kuitenkaan ratkaissut episodia, koska minun piti seuraavaksi ratkaista tyhjä jääkaappi -dilemma. Olin menossa suoraan kuntosalilta parin kilometrin päässä kotoani sijaitsevaan ruokakauppaan ja pyörä olisi saatava jotenkin vielä kaupan pihassa lukkoon. En missään nimessä ollut kiinnostunut apostolin kyydistä! Päädyin siis etsimään ensimmäisen salille osuvan kaksilahkeisen ja pakottamaan hänet lukon rassaus puuhiin. Yllättävää voimaa tai nohevuutta minulle tarjoiltiinkin jo ensimmäisen häntäheikin kohdalla ja TADAA! Hän saikin tämän jo exäksi diagnisoimani lukon raakileen kuntoon. Selkätreenin jälkeen pystyin käymään kaupassa huolettomin mielin kun uskollinen ratsuni nökötti lukittuna koiraparkin välittömässä läisyydessä. Oli muuten hauskaa, että uusi pyöränlukkoni oli hankittu minulle jo ennen kuin olin edes kotona. 😀

Tänään olen ollut sitten vastavuoroisesti hierojani orjana. Starttasin päiväni sinkuttaman Töölö Gymille aamu kymmeneksi ja treenaamalla hierojani kanssa koivet. Koivet pumpissa suunnistimme pikaisten puistoeväiden voimin maalaamaan hierojani uutta liiketilaa. Viisi tuntia maalia sudittiin ja pakko sanoa, että tuli aika hyvä. Ensi viikon starttaan siis uusien lukkojen voimin.

Linda_Paldanius_laumaeläin

Kypäräpää

Aloitin pari viikkoa sitten työmatkapyöräilyn. Uusi pyöräilykausi alkoi samoilla lieveilmiöllä kuin viime syksyinenkin. Ensimmäisen viikon jälkeen toosa oli ihan hellänä ja Snapchatissa pyöräilyni kirvoitti seuraajiani viime syksyn tapaan kommentoimaan pyöräilykypärääni. Moni seuraajani piti makeana juttuna sitä, että käytän pyöräilykypärää. Itselleni kyseinen styroksi -unelma on itsestäänselvyys. Moni ei varmastikaan tiedä kuinka vaarallista pyöräily Helsingissä on. Oma työmatkani on vähän alle kahdeksan kilometriä suuntaansa ja matkan varrelle mahtuu vähän kaikenlaista. Yritin yksi päivä mm. laskea sitä kuinka monta suojatietä työmatkalleni osuu ja lopulta kyllästyin laskemiseen neljänkymmenen suojatien kohdalla. Tähän kohtaan on varmasti selvää, että en todellakaan taluta pöyrääni jokaisen suojatien yli.

Linda_Paldanius_hyötyliikunta

Ajattelin, että avaan vähän näitä työmatkallani sattuvia tapahtumia.

Alepa -pyörät

Itse olen äärimmäisen tyytyväinen Alepa -pyörien, eli kaupunkipyörien väritykseen. On upeaa, että kaupunkipyörien havainnointi on tehty niin vaivattomaksi. Räikeän keltaisen pyörän osuessa kohdalle kannattaa polettaa mahdollisimman lujaa ohitse. Alepa -pyörät ovat autokaistojen vastine mopoautoille. Usein ratissa on henkilö, jonka oma pyörä on viettänyt ulkona useamman talven. Ruoste voi siis näin ollen tarttua myös ihmiseen.

Käsimerkit

Käsimerkit ovat selvästikin osalle liikenteessä liikkuville hivenen vieraita. Näytän itsekin satunnaisesti kansainvälisiä käsimerkkejä, mutta pyöräillessä käsimerkkini ovat vilkku. On tietysti tosi hauskaa kun jalankulkijat vilkuttavat, mutta jos pyöräilijä pitää kättään vaakasuorassa oikealle tai vasemmalle, haluaa hän todennäköisesti kääntyä, eikä morjestella jalankulkijoita.

Pyörätiet

Helsingissä on ihan kivasti pyöräteitä ja aika harvoin pyöräilijä joutuu ajamaan autotiellä. Helsinkiläisille pyöräteille on kuitenkin tyypillistä se, että ne on kätketty suhteellisen taidokkaasti. Usein uuden reittivalinnan kanssa käy niin että,  pyöräilijä saa polkemisen ohella leikkiä Sherlock Holmesia. On ihan normaalia, että helsinkiläinen pyörätie jatkuu maalaisjärjen vastaisesti yhtäkkiä kadun toisella puolella. Yksi Helsingin sadoista tietyömaista on tehnyt ajokaistan valtauksen. Mahtavaahan pyöräteissä on myös se, että HKL tyhjentää sisältönsä aina suoraan pyörätielle.

Tietyömaa

Tietyömaista vielä sen verran, että Helsinki on tietyömaiden mekka.

Lopuksi voidaan vielä pohtia: “Miksi pyöräilijät ovat niin röyhkeitä?”

Omalla työmatkallani on muutama sellainen risteys, jossa tekisi usein laittaa silmät kiinni ja kiljua. Yhdistettäviä autokaistoja on parhaassa tapauksessa kuusi ja tähän yhtälöön kun lisätään jalankulkijat, rullaluistelijat, skuuttajat, pyöräilijät ja seitsemän muuta härveä voi arvata, että aina ei voi vain väistellä jos haluaa päästä eteenpäin. Usein esimerkiksi noissa ruuhkaisissa risteyksissä muiden västäminen voi olla jopa vaarallista. Pyörätielläkään pyöräilijä ei ole usein yksin, vaan takana polkee usein monta muutakin pyöräilijää kahdenkymmenen kilometrin tuntinopeudella. Äkkijarrutuksen seurauksena voit saada helposti neljä pyöräilijää reppuselkään ja yhden jalankulkijan lapsen rattaista syliisi. Siksi esimerkiksi jalankulkijan on hyvä katsoa välillä, että niiden liikennevalojen vaihtumista ei aina tulisi odottaa keskellä pyörätietä.

Kolmannen työmatkapyöräily viikkoni käynnistyessä toosakin on jo tottunut satulaan ja vesisateet ovat vallanneet Helsingin. Tällä viikolla pääsen siis todennäköisesti kokemaan miltä tuntuu olla uitettu rakki. Kaiken kaikkiaan suosittelen pyöräilyä lämpimästi kaikille niille joilla on hermo usein tiukalla. Etenkin Helsingissä pyöräillessä saa usein huutaa. Pyörätiellä on aina joku viaton uhri jolle voi huutaa kaikkea rakentavaa. Itse olen myös huomannut, että omat energiatasot ovat nousseet huimasti kun saan nauttia raikkaasta ulkoilmasta ja ratsastaa joka päivä 😉