Koska kilpailen seuraavan kerran?

Tänään Helsingin Kulttuuritalon läheisyydestä voi taas bongata käyskentelemässä merkillisen paljon todella päivettynyttä porukkaa. Luvassa on siis fysiikka -lajien SM -karsinnat, jotka järjestetään nyt ihka ensimmäistä kertaa Helsingissä! Kisojen lähestyminen näkyy aina myös luonnollisesti kuntosalilla. Töölö Gymillä on jo useamman viikon ajan voinut nähdä aikuisia ihmisiä poseeraamassa pikkuhousuissa. 😀

Linda_Paldanius_sydamen_pohjasta

Vuosi sitten ajattelin, että Paldanius ei tule kipuamaan lavalle enää ikinä. Olenkin nyt kuluneen vuoden aikana vastannut kaikille jotka ovat kysyneet koska tulen kilpailemaan seuraavan kerran, että olen eläkkeellä. Eläköitymiseni ei kylläkään ole mennyt vielä yhdellekään kyselijälle läpi ja siihen en usko itsekään. Aikuisen ihmisen ikä tosin näkyy jo kropassa ja ihan suoraan sanottuna minulla meni nyt lähes vuosi toipua viimeisimmistä kisakaudesta. Nyt kroppa toimii taas ja ihan hirveästi tekisi mieli ruveta suunnittelemaan uutta kisakautta. Kuntosalin puolella motivaationi on ollut koko ajan katossa, mutta silti kilpaileminen on tuntunut viime syksyn epäonnistumisien jälkeen liian rajulle. Elimistöni kestää tällä hetkellä todella hyvin ruokaa ja voimatasot ovat erinomaiset. Nämä tekijät ovat kyllä omiaan nostamaan kisakuumetta. Varmaa on se, että kevään 2018 tulen jättämään kilpailemisen osalta väliin. Syksy 2018 onkin jo asia erikseen. Nyt täytyy vain ensin malttaa rauhassa katsoa miten offi jatkuu ja mikäli asiat sujuvat yhtä hyvin kuin nyt, voin ihan vakavissani alkaa pohtia ensi syksyä.

Linda_Paldanius_syksy

Keskiviikkona istuessani kampaajani Tanjan tuolissa kampaamo Sydämen Pohjassa ,tuli suoraan sanottuna mieleen paljon hyviä kisamuistoja. Olen käynyt Tanjalla monta vuotta ja hänen kanssaan olemme toteuttaneet monet kisalookini. Omien kisamuisteluiden keskellä haluasinkin toivottaa supertsempit kaikille tänä syksynä lavalle kipuaville kisaajille! <3

Barbie is ready to party!

*Yhteistyössä

Eilen tästä muijasta kaivettiin kisadieetin alle jäänyt Barbie. Päivä alkoi Sydämen Pohjasta kampaamossa. Tanja värjäsi Sydämen Pohjassa KAIKKI (viime viikon kokovartalo karvanpoiston jäljiltä jääneet) karvat, eli kulmat ja hiukset. Ilmojen kylmenemisestä johtuen päähäni laitettiin myös vähän extra lämmikettä, eli teippipidennykset. Todellinen syy teippipidennyksiin ei suinkaan ollut kisaviikonloppu 😉

DSC01732

Pään värjäyskäsittelyn jälkeen poljin pää kolmantena jalkana kynsiin *ThorBeautyyn. Barbie teemaa noudatten kaimani Linda loihti minulle kisakynsiksi jokaisen pikkutytön unelmat!

img-20161005-wa0019
<3

Koska tällä viikolla minun on vaikeaa käsittää, mitä tarkoittaa sana aikataulu, myöhästyin kynsistä ihan perustellusti 25 min. Oho! Olen edelleenkin super pahoillani! Mutta ilmeisesti en kuitenkaan saanut ikivihoja niskaani. Linda lähti nimittäin vielä illalla treenaamaan kaverikseni Malmin East Bodylle. East Bodylle muuten iso plussa lämpimästä kuntosalista! Kisadieettiläinen kiittää!

img_20161005_201106

Tänään sählään vielä koko päivän töissä, mutta huomisesta lähtien vaihdan vapaalle! Huomenna käyn Lahdessa hoitamassa ilmoittautumisen viikonlopun kisoihin ihanan äitini kyyditsemänä ja heti ilmoittautumisen jälkeen ajelemme takaisin Helsinkiin. Lauantaina onkin sitten luvassa super aikainen herätys. Minulla on nimittäin meikki ja hiukset klo: 7.30 alkaen Tanjalla Lahdessa, eli herätyskello soi Helsingissä todennäköisesti tyyliin kello neljä 😀 Viime hetken vinkkinä voin vinkata että, jos joku on nyt hätää kärsimässä kisalookkinsa kanssa ota äkkiä yhteyttä: [email protected]

Nähdään Lahdessa ja Snapchatissa: linda.paldanius