Kisojen jälkeen maistuu vain herkut

Tämä on kolmas vuosi putkeen kun taon päähän reversen etuja. Kisojen jälkeen annan itselleni luvan herkutella muutaman päivän. Sen olen todellakin ansainnut! Tämä ansaitseminen jää kuitenkin helposti päälle. Vaikka järki sanoo ei, sydän sanoo todellakin! Herkut tiskiin ja leukaluut töihin!

nfe2016-4349

Kisoista on nyt kulunut kolme päivää ja reversestä ei voida vielä puhua. Tänäänkin suuhun on eksynyt dieettin makrojen päälle yksi Flapjack ja pari extra pakettia einesriisipuuroa. Ja en myöskään ole vielä pystynyt unohtamaan Fasupaloja ja näin ollen TADAA! Extraa tuli reippaasti yli 1000 kcal. Eli ruokailut eivät todellakaan menneet vieläkään oppikirjojen reverse esimerkkien mukaan. Historia toistaa jälleen itseään!

Ruokailusta en kuitenkaan ole ottanut mitään isompaa stressiä, koska kroppa tuntuu toimivan todella hyvin. Olo on sellainen kun en olisi ihan loppuun palanut. Vaikka olo on jotakuinkin normaali tai oikeastaan niin normaali kuin se minun tapauksessani voi ikinä olla 😀 Ei se kroppa kuitenkaan ihan normaali olotiloissa vielä ole. Ruoan ahtamisen seurauksena treenit ovat kulkenut hyvin, mutta palautuminen lähellä nollaa. Tänään tein jalat aamupäivällä ja takareidet olivat vieläkin ihan uskomattomassa pumpissa hierontapöydällä, neljä tuntia myöhemmin.

Myöskin olen sitä mieltä, että ei normaalia ajatella sei kalaa hyvän makuisena, kun on järsinyt näitä valkoisia jääkalikoita tolkuttomia määriä viimeisen 20 viikon aikana. Okei, olen toki näyttänyt oikeasti seitille mikroa ennen ateriointia… Mutta jotenkin musta tuntuu, että lihasta suoli menee ihan mutkalle. Mutta karkkia ja jäätelöä mun elimistö käsittelee hyvin 😀 Tää ei kyllä oo mitenkään päin järkevää 😀

14699712_10154557975441250_56035540_n

Oma reverse vinkkini kisaajille on aina ollut, että hanki kisojen jälkeen mahdollisimman paljon tekemistä. Kannattaa sopia ihan sikana kuvauksia, koska kukaan ei halua olla kuvissa pallonaamana. Toisaalta aika kakka vinkki! Esimerkiksi eilen viimeistelin illan kokonaisella Ben & Jerry jäätelöllä ja tänä aamuna olin klo:8.30 Gazoz.fi kuvauksissa. 😀

14658389_10154557743856250_1315395380_n

Tämänhetkinen ruokavalioni

Toivepostauksena ajattelin vähän valoittaa tämänhetkistä ruokavaliotani. Toisaalta tässä ruokavalion valoituksessa ei sinällään ole mitään järkeä… Ehkä nämä ruokavalioasiat ovat vähän sama kuin verotiedot 😉

image

Eli ihan heti aluksi haluaisin muistuttaa, että jokainen meistä on yksilö. Isoimman painopisteen haluaisin laittaa sille faktalle, että olen kilpaillut aika hiljattain. Olen siis edelleen reversellä ja olen nyt edelleen pyrkinyt järjestelmällisesti nostamaan energiansaantiani.

Kisadieetin jälkeen on ruokavalion kanssa oltava äärimmäisen tarkka. Kaloreiden nosto pitää tehdä maltillisesti, mikä on tarkoittanut omalla kohdallani esim. 20 g hiilihydraattia lisää per. päivän annos ja seuraava vastaava nosto viikon kuluttua. Itse olen syönyt (ainakin omasta mielestä) tällä offilla luvattoman vähän shaibaa. Olen kyllä nauttinut elämästä ja ruuasta, mutta olen kyllä yrittänyt olla myös järkevä. Tämä luvattoman vähäinen shaiban määrä on kyllä palkinnut ja voin aidosti sanoa, että olen todella tyytyväinen tämän hetken kuntooni. Energiansaantiani kerkeän vielä hyvin nostamaan ennen seuraavaa kisadieettiä 😀 Seuraavaan dieetin olin ajatellut aloittaa touko-kesäkuussa.

Suhteet voidaan karkeasti jakaa näin:

Proteiinia 30%

Hiilihydraatteja 50%

Rasvaa 20%

Kaloreita tästä setistä kertyy rapiat 2100kcal (+kaikki ohi syödyt ruuat :D)

Etenkin naisten on vielä suhteellisen helppoa toteuttaa tällaista vähärasvaista ruokavaliota. Isoilla miehillä kuten kehonrakentajilla ei tämän tyyppinen runko oikein toimi. 5000 – 6000 kcal josta 50% on hiilihydraattia, kuulostaa kyllä ihan kamalalle! Eli isojen poikien on yleensä pakko ottaa energiaa rasvoista. Ja taas, muista yksilölliset erot! Oma kroppani tykkää todella paljon hiilareista 😀

image

20% rasvoja ruokavaliossa on todella vähän. Eli matala rasvojen määrä ruokavaliossa tarkoittaa tarkkaan suunniteltua hiilihydraattien ja proteiinien mm. ajoitusta, määrää, laatua. Lisäksi esim. omega 3-kapseleille on pakko laittaa todella paljon painoarvo. Itse syön joka päivä 4 kpl. Ja HUOM! En suosittele ketään kopioimaan ruokavaliota näiden tietojen perusteella! Mutta laitetaanpa varoitteluista huolimatta vielä pituus eli 162 cm ja paino 56 kg. Eli

that’s me, enjoy!