Kypäräpää

Aloitin pari viikkoa sitten työmatkapyöräilyn. Uusi pyöräilykausi alkoi samoilla lieveilmiöllä kuin viime syksyinenkin. Ensimmäisen viikon jälkeen toosa oli ihan hellänä ja Snapchatissa pyöräilyni kirvoitti seuraajiani viime syksyn tapaan kommentoimaan pyöräilykypärääni. Moni seuraajani piti makeana juttuna sitä, että käytän pyöräilykypärää. Itselleni kyseinen styroksi -unelma on itsestäänselvyys. Moni ei varmastikaan tiedä kuinka vaarallista pyöräily Helsingissä on. Oma työmatkani on vähän alle kahdeksan kilometriä suuntaansa ja matkan varrelle mahtuu vähän kaikenlaista. Yritin yksi päivä mm. laskea sitä kuinka monta suojatietä työmatkalleni osuu ja lopulta kyllästyin laskemiseen neljänkymmenen suojatien kohdalla. Tähän kohtaan on varmasti selvää, että en todellakaan taluta pöyrääni jokaisen suojatien yli.

Linda_Paldanius_hyötyliikunta

Ajattelin, että avaan vähän näitä työmatkallani sattuvia tapahtumia.

Alepa -pyörät

Itse olen äärimmäisen tyytyväinen Alepa -pyörien, eli kaupunkipyörien väritykseen. On upeaa, että kaupunkipyörien havainnointi on tehty niin vaivattomaksi. Räikeän keltaisen pyörän osuessa kohdalle kannattaa polettaa mahdollisimman lujaa ohitse. Alepa -pyörät ovat autokaistojen vastine mopoautoille. Usein ratissa on henkilö, jonka oma pyörä on viettänyt ulkona useamman talven. Ruoste voi siis näin ollen tarttua myös ihmiseen.

Käsimerkit

Käsimerkit ovat selvästikin osalle liikenteessä liikkuville hivenen vieraita. Näytän itsekin satunnaisesti kansainvälisiä käsimerkkejä, mutta pyöräillessä käsimerkkini ovat vilkku. On tietysti tosi hauskaa kun jalankulkijat vilkuttavat, mutta jos pyöräilijä pitää kättään vaakasuorassa oikealle tai vasemmalle, haluaa hän todennäköisesti kääntyä, eikä morjestella jalankulkijoita.

Pyörätiet

Helsingissä on ihan kivasti pyöräteitä ja aika harvoin pyöräilijä joutuu ajamaan autotiellä. Helsinkiläisille pyöräteille on kuitenkin tyypillistä se, että ne on kätketty suhteellisen taidokkaasti. Usein uuden reittivalinnan kanssa käy niin että,  pyöräilijä saa polkemisen ohella leikkiä Sherlock Holmesia. On ihan normaalia, että helsinkiläinen pyörätie jatkuu maalaisjärjen vastaisesti yhtäkkiä kadun toisella puolella. Yksi Helsingin sadoista tietyömaista on tehnyt ajokaistan valtauksen. Mahtavaahan pyöräteissä on myös se, että HKL tyhjentää sisältönsä aina suoraan pyörätielle.

Tietyömaa

Tietyömaista vielä sen verran, että Helsinki on tietyömaiden mekka.

Lopuksi voidaan vielä pohtia: “Miksi pyöräilijät ovat niin röyhkeitä?”

Omalla työmatkallani on muutama sellainen risteys, jossa tekisi usein laittaa silmät kiinni ja kiljua. Yhdistettäviä autokaistoja on parhaassa tapauksessa kuusi ja tähän yhtälöön kun lisätään jalankulkijat, rullaluistelijat, skuuttajat, pyöräilijät ja seitsemän muuta härveä voi arvata, että aina ei voi vain väistellä jos haluaa päästä eteenpäin. Usein esimerkiksi noissa ruuhkaisissa risteyksissä muiden västäminen voi olla jopa vaarallista. Pyörätielläkään pyöräilijä ei ole usein yksin, vaan takana polkee usein monta muutakin pyöräilijää kahdenkymmenen kilometrin tuntinopeudella. Äkkijarrutuksen seurauksena voit saada helposti neljä pyöräilijää reppuselkään ja yhden jalankulkijan lapsen rattaista syliisi. Siksi esimerkiksi jalankulkijan on hyvä katsoa välillä, että niiden liikennevalojen vaihtumista ei aina tulisi odottaa keskellä pyörätietä.

Kolmannen työmatkapyöräily viikkoni käynnistyessä toosakin on jo tottunut satulaan ja vesisateet ovat vallanneet Helsingin. Tällä viikolla pääsen siis todennäköisesti kokemaan miltä tuntuu olla uitettu rakki. Kaiken kaikkiaan suosittelen pyöräilyä lämpimästi kaikille niille joilla on hermo usein tiukalla. Etenkin Helsingissä pyöräillessä saa usein huutaa. Pyörätiellä on aina joku viaton uhri jolle voi huutaa kaikkea rakentavaa. Itse olen myös huomannut, että omat energiatasot ovat nousseet huimasti kun saan nauttia raikkaasta ulkoilmasta ja ratsastaa joka päivä 😉

Välillä on pakko epäonnistua jotta voi taas onnistua

*Sisältää mainoslinkkejä

Kolmen viikon sairasteluni on vihdoin historiaa. Pakko sanoa, että kuluneiden kolmen viikon aikana pää on ollut todella kovilla. Sairasteluni todisti jälleen kuinka huonosti ihminen voi voida henkisesti, mikäli ei pääse harrastamaan liikuntaa. Liikunta on aina ollut itselleni tehokkain tapa ns. nollata pää. Tänä aamuna kun kävin Eevin kanssa juoksemassa meinasinkin ruveta itkemään onnesta. Raikkaasta ilmasta tuli vaan niin hyvä fiilis. Minulla on tosiaan ollut lähes kuukauden niin kova yskä, että olen oikeasti pelännyt tukehtuvani. Nyt kuitenkin tuntuu vihdoin siltä, että happi on alkanut taas kulkeutumaan aivoihin asti!

Linda_Paldanius_hyvinvointi

Ilmeisesti juuri tuon hapenpuutteen vuoksi en ole viime aikoina ollut kovin skarppi. Olen myös sortunut todella usein itselleni epätyypilliseen ammattimaiseen märisemiseen. Elämän pienet piristykset ovat jääneet huomaamatta ja tästä syystä ollut aika raskas. On oikeasti aika jännä huomata miten synkäksi arki muodostuu kun ei osaa iloita pienistä asioista. Etenkin viime viikosta minulle on jäänyt mieleen vain se, että olen tehnyt vain virheitä. Nyt kuitenkin on aika alkaa taas nauttimaan elämästä ja iloita niistä pienistä asioista joita elämä tarjoilee meille jokaiselle, joka ikinen päivä.

Linda_Paldanius_rakennekynnet

Linda_Paldanius_kaudenhoito

Perjantaina Fenix-Nailpointissa Sandran minulle teroittamien mattamustien kynsieni kanssa aion ottaa taas tiukan otteen elämästä!

Skarppia viikkoa kaikille!