Vuodesta 2018 tulee fitnekselle herkullinen

Varmasti jokainen fysiikkalajeja seuraava muistaa kuinka viime vuonna suomalaiselle kehonrakennukselle povattiin vuodelle 2018 hautajaisia. Toinen keskustelua aiheuttanut laji oli fitness. Tänä vuonna keskustelua tuskin tulevat aiheuttamaan fysiikkalajien karsiminen vaan pikeeminkin päinvastoin niiden kasvava määrä.

Moni on povannut pahimman fitnessbuumin olevan jo takanapäin, mutta fitnesskilpailujen kasvava määrä viestii jotain aivan toista. Vuosi 2018 tuo mukanaan kolme kilpailua Helsinkiin, Lahden tutun fitneksen -superviikonlopun ja uudeksi body -kaupungiksi tulee pyrkimään tänä vuonna vanhojen tuttujen lisäksi Espoo. Joku luuli, että fysiikkalajien hämmentävin asia on arvostelukriteerit, mutta ainakin tänä vuonna se tulee ehdottomasti olemaan kilpailujen kirjo.

Kuva ifbb.com

Fysiikkaljeissa voi kilpailla Suomessa 2.3-4.3 Fitness Helsingissä GoExpossa. Nämä karkelot ovat pyörineen Messukeskuksessa jo vuodesta 2014 lähtien. Messukeskuksessa fysiikkalajit kulkevat seuraavilla nimillä: Fitness (open, teen and moms), Bikini, Sport Model, Figure ja Mens Physique.  Fitness Helsingin lisäksi Helsingissä nähdään myös suuremmalle yleisölle tutumpi Fitness Classic  21.-22.4, jossa Suomen Fitnessurheily ry tuo lavalle ensimmäistä kertaa myös wellness fitness -sarjan! Kolmas fysiikkalajien kilpailu tänä vuonna Helsingissä tulee olemaan Suomen kehonrakennusliiton SM-kilpailut Kulttuuritalolla 15.9.2018.

Espoossa puolestaan kisataan fysiikkalajeissa 16.9. Näiden kisojen taustalla on PCA Finland joka on todella onnistunut kätkemään kisoista kaiken olennaisen, mutta jäsenmaksut ovat kyllä hyvin selkeästi esillä. 😉 Tässä kohtaa on aika kaivaa popcornit esille! Osa aikaisempina vuosina IFBB alaisuudessa kisaanneista kisaajista jo on ilmoittanut siirtyvänsä tänä vuonna PCA:n alaisuuteen ja tästä seuraa tietenkin draamaa. Kilpailu on alkanut ja tällä kertaa kilpailua ei tulla käymään kisaajien välillä vaan markkinaosuuksilla.

Isoimmat fitness -kisat Suomessa tullaan jälleen näkemään Lahdessa Nordic Fitness Expo 5-7.10, jossa nähdään myös Ben Weider Legacy Cup. Expo uudistuksena minkäänlaisia karsintoja ennen itse SM -kisoja ei tulla näkemään, eli SM-kisoihin tulevat osallistumaan kaikki lavalle kipuavat.

Herkullista vuotta 2018 kaikille body -faneille!

 

Hyvästit suomalaiselle kehonrakennukselle?

Linda_Paldanius_kehonrakennus
Lähde: youtube.com

Aika moni varmasti bongasi eilisen Suomen Fitnessurheilu ry:n tiedotteen, jossa Olympia statuksen nimissä ollaan päädytty ratkaisuun missä kehonrakennus siirtyy WADA:n doping säännösten alaiseksi lajiksi. Ei tarvitse olla edes fiksu päättellessään, että kehonrakennuksessa kilpailevat olisivat kasvattaneet lihaksiaan pelkällä kaurapuurolla ja armottomalla treenillä. Uusi doping vapaa aika koittaa kehonrakennukselle ensi vuonna ja ennen tätä tilanne on ollut seuraava:

Suora lainaus Suomen Kehonrakennusliiton sivuilta:

”Suomen Kehonrakennusliitto ry on järjestänyt kehonrakennuskilpailuja Suomessa vuodesta 1971 lähtien. Myöhemmin lajivalikoimaan tuli myös fitness eri muodoissaan. Kehonrakennusliitosta erilleen perustettiin SuomenFitnessurheiluliitto ry, vastaamaan IFBB:n fitnesslajeista Suomessa. SuomenKehonrakennusliitto ry. jatkoi IFBB:n alaisten kehonrakennuskilpailujen järjestämistä. Tämä on tilanne ollut tähän päivään asti.

Nyt Suomen Fitnessurheilu ry on yksipuolisesti, ilman neuvotteluja, ilmoittanut, että vuoden 2018 alusta lähtien he järjestävät IFBB:n kehonrakennuskilpailut Suomessa. Perusteluina jäsenyys SuomenOlympiakomiteassa, johon myös kehonrakennuksen haluavat, sekä se, että yhdessä maassa voi olla vain yksi jäsenyhdistys IFBB:n alla. Näinhän tavallaan on ollutkin, vaikka olemme jakaantuneet kahteen osastoon.

Suomen Kehonrakennusliiton hallitus jää miettimään jatkotoimia. Selvää kuitenkin on, että Suomen Kehonrakennusliitto ry pyrkii jatkossakin ylläpitämään ja kehittämään kehonrakennusurheilua Suomessa, kuten on tehnyt jo kohta 50 vuoden ajan. Tulemme järjestämään kansallisia kilpailuja ja Suomenmestaruuskilpailuja, sekä lähettämään kilpailukykyisiä kilpailijoita ulkomaille, kuten tähänkin asti. Tiedotamme heti, kun saamme selkeyttä asioihin.”

Muutoksiin liittyy aina kasvukipuja ja niitä on ilmassa nytkin. Sosiaalisessa mediassa moni maalaili suomalaisen kehonrakennuksen tulevaisuuden makaavan yksinomaan ammattilais statuksen itselleen jo saavuttaneiden käsissä. Uusia nimiä ei Suomen rajojen ulkopuolella enää palkintosijoilla odoteta näkyvän.

Uusi alku ei kuitenkaan ole välttämättä uhka vaan usein myös mahdollisuus. Jatkossa miehille tarjoutuu mahdollisuus kilpailla saman päivän tai viikonlopun aikana esimerkiksi kombolla: CBB, Men’s Physique ja kehonrakennus. Aivan kuten naisilla on yhtä hyvä mahdollisuus kilpailla saman viikonlopun aikana Bikini Fitneksessä, Wellness Fitneksessä ja Body Fitneksessä. Fitness voidaan jättää aika suurella todennäköisyydellä pois laskuista, koska nyt syksyn SM -kisoissa nähtiin lavalla vain kaksi kilpailijaa. Aikaisemminhan tänä vuonna Suomen Fitnessurheilu ry asetti lajille vuodelle 2018 kahdeksan kilpailijan rajan, jotta lajin tulevaisuus olisi turvattu. Ai niin, ei pidä unohtaa vielä juniori ja masters sarjoja.

Näin ne vaan asiat tuppaa muuttumaan vai kuinka moni teistä olisi uskonut, että huulirasvassa voi olla dopingia? 😀 Fitness -lajeihin vielä palatakseni. Vuodesta 2018 on tulossa enemmän kuin mielenkiintoinen päivettyneiden kehojen parissa!