Näin vältät konvehtiähkyn

Linda_Paldanius_hyvinvointi
Kuva A-lehdet/Johanna Myllymäki

Moni on näin vuoden lähestyessä loppuaan pienoisessa ähkyssä  jo ennen kuin itse joulun karkelot edes ovat kerenneet alkaa. Jokaisella meistä on varmasti ollut nyt enemmän kuin tarpeeksi mahdollisuuksia kyllästää itseään muun muassa suklaakonvehdeilla pienissä jouluissaan. Jouluna saa toki syödä suklaata, mutta joulun aikaan jälkiruokapöytään kannattaa ujuttaa myös vähän jotakin muuta.

Jälkiruoka pöydässä kannattaa suosia hedelmiä. Tähän aikaan vuodesta muun muassa persimot ja appelsiinit ovat äärimmäisen herkullisia. Granaattiomena puolestaan on näyttävä lisä pilkottujen omenalohkojen kylkeen ja kuivatut hedelmät ovat mahtava konvehtirasian korvike iltanassutteluun.

Linda_Paldanius_hedelmä

Konvehtirasiat ovat siinä mielessä petollinen herkku, että suurin osa näistä sokeripommeista maistuu aika pahalle. Monessa juhlavassa konvehtirasiassa on todellisuudessa vain yksi tai kaksi oikeasti hyvän makuista ruskeaa kikkaretta. Silti jostain kumman syystä jokainen konvehti tuppaa aina häviämään niin sanotusti parempiin suihin. Mikäli marketeista löytyvät valmiit sekoitukset kuivatuista hedelmistä tuntuvat jotenkin karuille tuunaa ne itse. Viime vuonna laitoin tähän samaan aikaan oman suosikkini tapani tuunata kuivattuja taateleita. Tähän maailmankaikkeuden nopeimpaan jouluiseen namiin löydät täältä.

Ihanaa joulun odotusta! <3

Maailmankaikkeuden nopein joulunami

Muistatteko vuosien takaa joulutorttumainoksen jossa sekavan musiikin säestyksellä tehdään torttuja. Mainoksen plotti menee niin, että nainen saa puhelinsoiton ja langan toisesta päässä ilmoitetaan yllättävästä vierailusta: “Mä tuun puolen tunnin kuluttua”. Tähän mainoksen päähenkilö vastaa: “Selvä” ja jonka jälkeen hän kaivaa voitaikinat pakastimesta.

Puoli tuntia on lyhyt aika ja yllättävän vieraan kestitseminen puolen tunnin varoitusajalla aiheuttaa todellisen hässäkän. Ensinnäkään ainakaan itselläni ei ole ikinä kotona voitaikinaa 😀 Ja toiseksi kotona olen usein aikamoinen petolintu, eli naama ja tukka todella sekaisin 😀 Kolmanneksi petolintu elää pesässä, joka on rakennettu oksista ja risuista. Näiden risujen sukiminen vierailu kuntoon vie yllättävän paljon aikaa. Eli tähän puoleen tuntiin ei millään ilveellä kerkeä vielä vääntämään torttua 😉

Mutta jotain sellaista mitä kotoani löytyy aina on lakritsijuuripulveri. Lakritsijuuripulveria käytän yleensä teenä. Eli teelusikallinen kuumaanveteen ja jumatsukka, että siitä syntyy hyvää lakritsiteetä. Toinen juttu mitä (etenkin talvisin) hamuan kaupasta mukaani ovat taatelit. Näistä kahdesta aineksesta saa tehtyä maailmankaikkeuden nopeimmat kotitekoiset joulunamit.

dsc_2351

Namien teossa kannattaa käyttää kivettömiä taateleita, jotka on pakattu kuutioksi 250 g paketteihin. Itse käytän Urtekramin lakritsijuuripulveria jota löytyy nykyisin myös pienemmistä ruokakaupoista.

Namien toteutuksessa voit olla luova. Yksi tapa on tehdä minikakku. Eli ripottelet taatelevyn päälle lakritsijuuripulveria. Toinen tapa on leikata haluamansa muotoisia paloja ja dipata niitä pulveriin. 

dsc_2363

Ja ennen kuin joku kerkiää kauhistelemaan, että lakritsijuuri ei sovi korkeasta verenpaineesta kärsiville. Täytyy muistaa, että lakritsijuurella on kaikille normaalista verenpaineesta nauttiville ihmisille paljon hyviä terveysvaikutuksia kuten: maha-ja suolistohaavoja ehkäisevä vaikutus, yskää lievittävä, limaa irroittava, bakteereita tuhoava, ruoansulatusta edistävä, tulehduksia ehkäisevä ja haavoja parantava vaikutus.

Ja mitä taateleihin tulee…

100 g taateleita sisältää:

270 kcal

Rasvaa 0,2 g

Hiilihydraatteja 68 g

Kuitua 4 g

Proteiinia 3,3 g

Vaikka kaikki tuo hiilihydraattien määrä on peräisin 100% (hedelmä)sokerista, ovat taatelit karamelleja terveellisempi valinta. Taateleissa on nimittäin mm. rautaa, magnesiumia, kalsiumia ja kaliumia. Ja niissä ihka oikeissa karamelleissa on usein sokerin lisäksi vain lähinnä e-koodeja ja a-vitamiinia 😀 A-vitamiinia löytyy tosiaan esimerkiksi maitosuklaasta. Tosin määrät ei päätä huimaa 😀