Tammikuun ruuhkaiset kuntosalit

 

Tammikuussa kuntosalit muuntautuvat muurahaispesiksi. Tämäkään vuosi ei ole muurahaispesä -ilmiön osalta osoittanut poikkeukselliseksi ja tunnelma on aika ajoin ollut ns. TIIVIS. Tiiviin tunnelman kirvoittamana olen listannut muutaman lieveilmiön jotka jaksavat ilahduttaa joka ikinen kerta.

 

Paldanius vuonna 2013, kuvaajana Niko Raappana

Salitutut

Olen luuhannut kuntosaleilla noin kahdeksan vuotta ja tuona aikana olen vaihtanut sanan jos toisenkin aika monen ihmisen kanssa. Tammikuussa kuntosalien eksponentiaalisesti noussut kävijämäärä puolestaan johtaa siihen, että näihin vuosien varrella kerääntyneisiin salituttuihin tulee törmättyä lähes päivittäin. Salitutut ovat ikävä kyllä aika usein sellaisia ihmisiä joista et tiedä edes heidän etunimeään. Tämä “tuttuus” synnyttää usein aika huvittavia keskusteluja. Viimeksi eilen törmäsin Fitness24/7:ssa salituttuuni joka inostui kovasti minut nähdessään ja huudahtikin iloisesti – Hei, sähän oot se tyttö Töölö Gymiltä! 😀 Tämän tyyppiset meriitit pistävät väkisinkin mietityttämään, että mitenkäs noi oman elämän saavutukset menivätkään? #30vuotiastyttö ja tietty #töölögym 😀

Sääntöjen suomalaiset

Eilen havaitsin myös samaisessa Fitness24/7:ssa kuinka sääntöorientoituneita me suomalaiset olemme. Päästakseni kotini välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan halpasaliin sisään täytyy ensin selvittää varsinainen rubikin kuutioon verrattavissa oleva krypto-ovi. Vaikka kuntosalin sisäänpääsyn pitäisi onnistua pääsykortin ja kätevästi aina mukana kulkevan vasemman etusormen avulla. Ei tämä käytännössä onnistu koskaan ensimmäisellä yrittämällä. Tämä ilmeisesti oman ja muidenkin treenajien vasemman etusormen jatkuvasti vaihtuva sormenjälki aiheuttaa usein ruuhkaa ulko-ovelle.

Kuntosalin megalomaanisen pieneen tuulikaappiin pääseminen onnistuu jäsenkorttia vilauttamalla, mutta tämän jälkeen itse pääoven avaus tapahtuu sormenjälkitunnistimella ja ongelmat ovat valmiita alkamaan! Usein sormenjäljen kanssa tapellessani ruumisarkun kokoisessa tuulikaapissa joku toinen treeninsä lopettanut odottaa vuoroaan päästä ulos ja katselee kun äherrän lasioven takana sormea tunkien pikkiriikkiseen koloon jota kutsutaan myös sormenjälkitunnistimeksi. Tässä kohtaa kuntosalin sisällä ulospääsyään odottava sääntö suomalainen EI KOSKAAN uskalla vilauttaa omaa jäsenkorttiaan, jotta tuulikaappiin jumittunut pääsisi sisälle inhimillisen nopeasti tai saatikka, että odottaja pääsisi pois kuntosalilta. Sääntö-suomalainen odottaa mielellään vaikka 15 minuuttia, koska korttia vilauttamalla hän rikkoisi sääntöjä. Tämä pätee kuitenkin vain kantasuomalaisiin. Kaikki muualla kuin Suomessa syntyneet ihmiset eivät moiseen pelleilyyn taivu.

Oikeasti kuntosalilla mikään ei ole niin hullua kuin 15 ihmistä odottamassa, että he pääsivät ulos kuntosalilta, tuijottaen yhtä raasua joka on jumissa tuulikaapissa. Tämän halpis salin sääntöjen vastaista on siis tuoda esimerkiksi omia kavereita treenaamaan salille ilmaiseksi, mutta ilmeisesti tämän säännön epämääräisyys laittaa monen sääntö suomalaisen hyvin hämilleen. Itse olen sitä mieltä, että jos joskus jäsenyyteni tuohon yötä päivää auki olevaan saliin tullaan sanomaan sen takia irti, että olen päästänyt jonkun tuulikaapin uhriksi joutuneen ihmisen sisään, niin antaa olla. 😀

Kivitys

En missään nimessä halua kritisoida kenenkään kuntosalilta itsensä löytävän treenaajan motivaation lähdettä, mutta selvästikin tammikuussa salilla moni treenaa vain ja ainoastaan treffit mielessä. Olen törmännyt tässä kuussa useampaan järjestelmällistä kivitystä harrastavaan kuntoilijaan. Nämä  kivittäjät ovat olleet miehiä ja ilmeisesti heille treenin tarkoitus on ollut kerätä mahdollisimman monta puhelinnumeroa treenin aikana. Kivittäjät ovat toki muille kanssa treenaajille loistavaa viihdettä ja itse asiassa laskinkin yhden miespuolisen henkilön puhelinnumerosaaliiksi kunnioitettavat kolme puhelinnumeroa. Ehkä sali on tehokkaampi keino järjestää itselleen vähän sutinaa kuin esimerkiksi Tinder. 😉

Helsingin kuntosalit arvostelussa OSA2

Fitness 24 seven on alunperin Ruotsista lähtöisin oleva ns. halpakuntosaliketju.Kuntosalijäsenyyden hinta 19,90 e/kk ja eläkeläiset treenaavat salilla hintaan 16,99 e/kk. Jäsenyys edellyttää todennäköisesti edullisesta hinnasta johtuen treenaajalta sitoumuspakkoa. Kortin irtisanomisaika on kaksi kuukautta, mutta ketju tarjoaa asiakkailleen myös määräaikaisia 6 tai 12 kk jäsenyyksiä. Itse olen pitänyt tämän halpaketjun korttia ns. varakorttina. Käytännössä käyn näillä saleilla mm. pyhäpäivinä tai satunnaisesti iltamyöhään, eli sellaisina aikoina jolloin ei yleensä treenata. Jokaiselta salilta löytyy myös erillinen naistensali, mutta itse käytän aina vain sekapuolta.

Laitekannasta on pakko mainita sen verran, että monet tämän ketjun laitteista hivelevät oikein mukavasti itsetuntoa kun sarjoja voi tehdä lähes koko pakalla. Jokaiselta ketjun kuntosalilta löytyy pakkapinojen lisäksi myös vapaita painoja, joten en usko että kenenkään treenit menevät pilalle painojen puutteesta. Fitness 24 seven tarjoilee myös ihan kiitävästi aerobisia laitteita 😀

fitness24seven.com

Sörnäinen

Tämä toimipiste sijaitsee värikkäillä väreillä koristellussa Vaasanpuistikossa, eli kaikkien helsinkiläisten paremmin tuntemana piritorilla. Kyseinen toimipiste on tällä hetkellä kotini lähin Fitness 24 seven ja salille marssiessa huomaa pian kuka ei kuulu joukkoon. Matkan varralle osuu on noin 15 baaria ja itse Vaasanpuistikkoa ei voi kuvailla kovin hyväksi treenifiiliksen metsästyspaikaksi. Toki, joku voi motivoitua tästä loistavasta viinanhuuruisesta kääntesipsykologian unelma ympäristöstä. Itse sali on ihan ok. Tällä salilla kannattaa olla todella varovainen ulkokenkien kanssa. Tuttavani sai viime kesänä oikein kotiin asti kirjallisen varoituskirjeen ulkokengissä tapahtuneesta virheellisen siirtymisestä naisten pukuhuoneeseen. Kuntosalin personal traneilla on ilmeisesti usein tikku takapuolessa poikittain. Olen nimittäin joutunut lähtemään kerran pois salilta ovet paukkuen huutaen: “Mä oon v***u optikko, en mikään v***n PT!” Olin kisadieetin loppusuoralla treenaamassa kaverini kanssa ja salin PT:n mukaan treeni oli liian ohjaavaa. Tällä salilla kannattaa siis treenata ihan vain varmuuden vuoksi yksin 😉 Näin varmistat, että kukaan ei tule heittämään kesken treenin ulos… Esimerkiksi Töölö Gymillä en törmännyt vastaavaan skenaarioon kertaakaan seitsemän vuoden aikana ja tällä salilla minua on neuvottu satoja kertoja! Ymmärrän kyllä, että kaikilla meillä on ne omat työtehtävät omilla työpaikoillamme.

Malmi

Tämä sali on super gangsta, mutta miksipä ei olisi? Toimipiste sijaitsee nimittäin aika rajussa kauppakeskuksessa nimelta Malmin Nova. Tästä toimipisteestä löydät varmasti Fitness 24 sevenin kovakuntoisimmat treenaajat. Tällä salilla on myös merkillisiä ryhmittymiä syntymämaan mukaan. Salilla on omat jengit muun muassa venäläisille ja arabeille jne. Mikäli tykkäät treenata porukassa tämä sali on sinun paikkasi. Itse olen myös satunnaisesti ollut salilla mukana pienissä sanaharkoissa, mutta tämä ei varmasti yllätä ketään. Vihaisena kehoon saa toisaalta kerättyä mukavat lämmöt. Tältä salilta löytyy myös aika makea treeniyksikkö, jossa voit tehdä toiminnallisia treenejä. Lisäksi Malmin salilla on todella mukava henkilökunta ja tämä sali on oma ehdottomasti oma suosikkini kaikista testaamistani Fitness 24 sevenin saleista.

Punavuori

Albertinkadun salin on omasta näkökulmastani todella kätevästi aivan Helsingin ydinkeskustan tuntumassa. Mikäli minulla on kiire, pääsen tähän toimipisteeseen muutamassa minuutissa työpaikaltani. Tällä salilla alakerran tilat on pyhitetty enemmälti vapaille painoille ja salilla on yleensä harvinaisen hyvä ilmanvaihto. Epäkorrektisti sanottuna saatat satunnaisesti törmätä täällä myös hyvännäköisiin miehiin 😉

Pitäjänmäki

Ehdottomasti isoin Fitness 24 seven saleista joilla olen treenannut. Korkea huonekorkeus tuo saliin mukavan ilmavan tunteen. Tällä salilla olen törmännyt myös todella mukaviin kanssa treenaajiin. Kaiken kaikkiaan ihan kiva sali, jonne itse menen satunnaisesti oikein mielelläni hikoilemaan.

Oulunkylä

Oulunkylässä on mukava henkilökunta ja ihan muutama laite. Tällä salilla käy omasta kokemuksesta lähinnä sellaista porukkaa, jotka ovat juuri aloittaneet kuntosaliharrastuksen. Ei siis kannata suuttua mikäli joku nyysii käsipainon kädestäsi, koska hän ei vain vielä osaa hiekkalaatikon sääntöjä. Tämä sali on siis todella pieni. Periaatteessa kaikki samat kamat kuin muillakin saleilla, mutta joku tässä salissa on vähän pielessä. Hiki tulee kyllä täälläkin, joten ei hätää 😀