Fifty Shades Freed -Katsomisen arvoinen?

Eilen torstaina otimme ystäväni Minnan kanssa varaslähdön ystävänpäivään suuntaamalla Fifty Shades Freedin ensi-iltaan. Yhteinen iltapäivämme alkoi tietenkin syömällä. Aika oli kortilla kuten aina, joten päädyimme syömään take away -annokset Minnan työpaikalla Salon Milagrossa. Todellista luksusta siis ennen ensi-iltaa. 😀 Mahat täynnä oli aika sipaista huulipunat huuliin ja suunnata Tennispalatsille. Minna oli jo aikaisemmin tällä viikolla laittanut pilkettä silmäkulmiini ripsihuollon merkeissä ja tuota samaa pilkettä toivoin näkeväni myös itse valkokankaalla.

Linda_Paldanius_ystävänpäivä
fiftyshades-movie.com

Tennispalatsin sali oli täynnä ja elokuvaa olivat saapuneet katsomaan ylläty yllätys noin 635 naista. Toki mukaan oli eksynyt muutama hassu mieskin. 😉 Fifty Shades -trilogian romanien ilmestymis ajankohdasta on vierähtänyt jo sen verran kauan, että en enää yksinkertaisesti osaa sanoa unohduksesta johtuen miten paljon sarjan viimeinen osa jäljitteli alkuperäistä teosta. Muistan kuitenkin pitäneeni trilogian elokuvista ensimmäisestä osasta enemmän kuin toisesta osasta.

Linda_Paldanius_otsatukka
fiftyshades-movie.com

Trilogian kolmas osa oli juuri sitä mitä saattoikin odottaa, eli se sisälsi paljon paljasta pintaa, kahvitauon mittaisia työpäiviä ja upeita maisemia yksityislentokoneiden siivittämänä. Jokainen salissa istunut nainen varmasti haaveili edes pienen hetken ajan olevansa edes karvan verran yhtä suloinen kuin naispääosaa näyttelevä Dakota Johnson alias Anastasia. Elokuvan aikana pohdinkin,  pitäisikö itsekin leikata otsatukka suloisemman lookin varjolla.

Mitä puolestaan Jamie Dornan rooliin herra Greyhinä tulee… Olisin itse todennäköisesti jättänyt hänet jo ajat sitten. Greyn epävarmuus ja kliseiden tulva ajaisi minut hulluuden partaalle. Onneksi me kaikki olemme erilaisia ja jollekin toiselle tällainen parisuhde olisi ehkä unelmien täyttymys. Onneksi Jamie Dornan on sentään syötävän hyvännäköinen alasti, joten voin ehkä antaa edes karvan anteeksi Greyn roolihahmon käytöksen, joka on verrattavissa viisi-vuotiaaseen.

Fifty Shades Freedille annan varovaiset 1 / 5 tähteä. Elokuva on kuitenkin todellinen “pakko nähdä” mikäli olet lukenut trilogian kaikki kolme osaa. Vajaat kaksi tuntia voi ehdottomasti käyttää huonomminkin ja eilen ainakin meillä oli Minnan kanssa todella hauskaa. Etenkin tulevaa ystävänpäivää silmällä pitäen en ihan heti keksi parempaa tekemistä, kuin Fifty Shades Freed.

P.s mikäli makuuhuoneessasi on hiljaista, muistuta itseäsi intohimon merkityksestä Fifty Shades Freedin merkeissä (yksin tai yhdessä).