Kuminauha naiset

Valon määrä on vihdoinkin lisääntynyt ja tämä on tuonut paljon kaivattua eroa vuorokauden eri aikojen välille. On ihanaa lähteä töihin kun aamu on kellon osoittaman ajan lisäksi myös taivaalla valon muodossa. Lisääntynyt valo on ehdottomasti antanut virtaa myös minulle, joka on näkynyt muun muassa kuntosalin puolella. Lisääntynyt energisyys voi johtua myös siitä, että olen pitkästä aikaa treenannut paljon kavereideni kanssa.

Paras mahdollinen treenikaveri on ehdottomasti kaveri joka on kaksi kertaa vahvempi kuin sinä itse. Tästä syystä omat treenikaverini tuppaavat olemaan aika usein miehiä. En missään nimessä halua sanoa, että naisista ei löytyisi mimmejä jotka olisivat minua kaksi kertaa vahvempia. Heitä on varmasti paljon, mutta miehissä näitä tuplasti vahvempia on lähes jokainen aktiivinen kuntosaliharrastaja. 😀

On aivan selvää, että vahvempi treenikumppani ei missään nimessä tule saamaan omista treeneistään niin paljon irti kuin vieressä heiluva pulkannaru. Pulkannarun on puolestaan haastettava itsensä 100 % jokaisessa liikkeessä, jotta ei näyttäisi aivan super säälittävälle sätkijälle. On kuitenkin olemassa yksi treeni missä esimerkiksi allekirjoittanut pulkannaru voi haastaa etenkin miehiä edes karvan verran. Tämä treeni on tietenkin jalkatreeni.

Treenaan itse todella paljon jalkoja vapailla painoilla. Usein saatan tehdä koko jalkatreenin pelkällä tangolla. Muun muassa kyykystä on olemassa järkyttävä määrä erilaisialaisia variaatioita. Sarjojen pituuksia ja jalkojen leveyttä vaihtelemalla treeneistä saa todella tehokkaita myös ilman ns. laitteita. Tyypillinen jalkatreenini menee esimerkiksi näin (kaikkien sarjojen välissä on 2 min palautukset):

 

Syväkyykky (55 – 60 kg) 4 x 6

Sumo maastaveto (70 – 80 kg) 3 x 15

Yhden jalan askelkyykky tangolla (40kg) 3 x 15

Etukyykky (40 kg) 3 x 15

Suorin jaloin maastaveto käsipainoilla (22,5 – 28 kg käsipainot) 3 x 15

 

Linda_Paldanius_lantionnosto
Lantionnosto levypainolla

 

Kuten painoista ja treenin pituudesta voi päätellä eivät treenipainot ja treenien kestot huimaa kenenkään päätä. Moni käyttää jalkatreeneissään yllättävän paljon laitteita. Laitteet voivat olla hyvin eristäviä, mutta vapaissa painoissa etuna on koko vartalon hallinta. Toki esimerkiksi maastaveto on sellainen liike jonka saa hyvin menemään helposti selälle mikäli tangossa on liikaa painoa tai liike ei vain yksinkertaisesti ole ihan hallussa. 😀 Mikäli teet jalkatreenisi usein laitteita apuna käyttäjen suosittelen ehdottomasti vaihtelun vuoksi testamaan jalkoja tangolla. 😉

 

Naisten jalkatreenit eroavat miesten jalkatreeneistä usein eniten sarjojen toistoalueiden osalta. Kaksikymmentä toistoa on paljon ja ei viisitoista toistoakaan ole vähän. Toinen iso eroavaisuus on erikoistekniikat. Mahtava esimerkki “naisten jalkatreeneistä” on lantionnosto. Kyseinen liike näyttää todelliselle pilipali -liikkeelle, mutta todellisuudessa se auttaa mahtavasti herättämään muun muassa nukahtaneet pakaralihakset. Lantionnostoa suosittelenkin erityisesti kaikille heille jotka tekevät istumatyötä! Liikkeen parasta antia on alhaalla tapahtuva paralihaksen venytys ja ylhäällä pakaraa aktivoiva tiukka puristus. Hyvä tällainen sukupuolien treenityyli ero on myös esimerkiksi jalkaprässi. Jalkaprässi on mieletön laite, koska siihen voi latoa huoletta vaikka 300 kg. Mikäli jalkaprässiä tekee kuitenkin vaihtelun vuoksi toisinaan tyylillä ”ämmä”, eli asettamalla jalat aivan jalkaprässin yläosassa sijaitsevaan levyyn salmiakkimaiseen muotoon ( =varpaat osoittavat ulospäin) ja venyttämällä liikerataa lopussa aivan alas asti. Voin taata, että tällä tyylillä puolet, eli 150 kg tuntuu! Kyseiseistä liikettä suosittelen myös erityisesti istumatyöläiselle juurikin liikkeen lopussa tapahtuvan venytyksen vuoksi.

Linda_Paldanius_jalkapäivä

Miesten kanssa treenatessani jalkoja laitan aina treenikaverini ihan ensimmäisenä tekemään syväkyykkyjä, koska yllättävän moni tekee kyykkyjä niin sanotusti vajaana. Syvät kyykyt saavat hyvin kiinni tietenkin jalkapäivän skippaajat ja venyttelyn unohtaneet. 😉 Tämän jälkeen yritän aina järjestelmällisesti etsiä kaikki mahdollisimman ämmimmät -liikkeet. On ihan sika hauskaa nähdä kun isot miehet ovat huuli pyöreänä – Oletko tosissasi?!? Näissä treeneissä pääsen aina edes hetkeksi näyttämään, että en ole niin onneton kuin kaikissa muissa treeneissä. Pitkät sarjat ja staattiset puristukset ovat aina vieneet isojenkin miesten voimat. Todellisuudessa etenkin naisten suosimat kuminauhajumpat eivät todellakaan ole mitään lasten leikkiä. 😀

 

Mahtavaa treenipäivää kaikille, jotka ovat vielä lähdössä salille! Itse lähden myös tekemään jalkoja ystäväni kanssa ja taidankin pakata treenilaukkuuni kuminauhan. 😉

lindapaldanius

Yksi vastaus artikkeliin “Kuminauha naiset”

  1. Mun oma ”you aint shit if don’t…” -liike on yhden jalan hipthrust. Se näyttää ihan läpsyttelyltä mutta haastan kyllä jokaisen testaamaan et mites se oikein lähtee, yllättävän raskas!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 34
Tykkää jutusta