Mikä on pielessä kun makkaraperunatkaan eivät onnistu?

Linda_Paldanius_positiivinen_elämä

Jokainen meistä törmää päiviin jolloin mikään ei onnistu. Näinä päivinä epäonnistumisten sarja saattaa omassa mahdottomuudessaan lähinnä naurattaa. Erityisen ikäviä ovat kuitenkin sellaiset päivät joina olet omasta mielestäsi onnistunut, mutta kaikkien muiden mielestä olet kaikkea muuta.

Käytämme kaikki jotakin sosiaalisen median kanavaa. Somessa on aina olemassa henkilö joka osaa paremmin. Haluaisinkin nyt ottaa esille Iltalehden Valion MAINOKSEN osoitteesta pippuri.fi. Mainoksen resepti on viikonlopun kunniaksi nimetty vitsikkäästi Uunimätöksi ja sen sisältönä oli resepti makkaraperunoihin lisukkeilla höystettynä. Maailman yksinkertaisin ohje, mutta somessa tämäkin voi  helposti mennä enemmän kuin pieleen. Artikkelin kommenttiosiossa tämä ruokamainos onnistui kaikesta yksikertaisuudestaan huolimatta keräämään mielenpahoittamista yllättävän moniulotteisesti. 😀 Ihan hupsua – Eikö?

Yhtä mietityttää milloin ranskikset muuttivat merkitystään ranskanleivästä ranskalaisiksi. Toinen taas on sitä mieltä, että nauttii viikonlopun kalorit esimerkki annoksen sijaan kossusta. Kolmas on vihainen reseptin laadusta, jonka perään hän epäilee artikkelin kirjoittajaa kymmenen -vuotiaaksi. Neljäs ei ihmettele kyseisen ruokaohjeen jälkeen enää yhtään – Miksi kaikki ovat läskejä? Viides tietää ohjeella toteutetun annoksen lopputuloksena makkaroiden ja lihapullien olevan kuivia. Kuudes on vihainen siitä, että arvokasta ruokaa kehdataan kutsua mätöksi. Seitsemäs kaipaa annokseen kasviksia. Kahdeksas puolestaan pitää ranskalaisia kasviksina, joita edellinen kommentoija kaipasi. Yhdeksäs taas miettii tuleeko annoksen mukana Valiolta elvytysvälineet?

Lista jatkuu, mutta näistä kommenteista moni poimi varmasti pelin hengen. Kommenttien perusteella voidaan olettaa, että Iltalehden lukijat eivät syö yhtä kommentoijaa pois lukien lainkaan rasvaista ruokaa ja jokainen heistä olisi toteuttanut kyseisen palstatilan paremmin kuin artikkelin koostanut ammatti toimittaja. Monelta aikuiseltakin ihmiseltä on unohtunut sosiaalisen median informaatio ähkyn keskellä käytöstavat. Kiusaaminen on siirtynyt internetiin ja nykyisin kaikki koetaan sananvapauden nimissä sanomisen arvoiseksi. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää, että somettamista opettelevat lapset eivät joudu tähän virtuaalimaailmaan liian aikaisin. Onneksi monella sosiaalisen median kanavalla on ikärajat. Toisaalta ikä ei sinällään kerro hirveästi henkilön henkisestä iästä tai saatikka käytöstavoista. 😉

Itse liputan kovasti positiivisuuden puolesta. Virheiden metsästyksessä jää aina nälkä. Toisaalta taas esimerkin makkaraperunoista kannattaa voimaantua. Mikäli makkaraperunatkin voivat nykysin epäonnistua näin pahasti, eivät omat penkin alle menneet päivät ehkä olekaan huonoja. Itse aion ainakin tästä vanhasta klassikosta inspiroituneena pyöräyttää huomenna pikkuveljeni Helsingin vierailun kunniaksi iltapalaksi vanhat kunnon makkaraperunat!

 

Positiivista sunnuntaita kaikille! <3

lindapaldanius

Yksi vastaus artikkeliin “Mikä on pielessä kun makkaraperunatkaan eivät onnistu?”

  1. Tää on se syy miksen ikinä skrollaa sinne alas asti kommenttien kohdalle. Mulle tulee oikeesti järisyttävä suru miten porukka kommentoi ja ilmaisee ah niin kauniin mielipiteensä asiaan kuin asiaan ja tietysti siihen on oikeus koska sananvapaus ja jos loukkaannut niin ei täällä somessa tarvii olla ja blaablaa toi lista vaan jatkuu samoilla argumenteilla.

    En tiedä missä vaiheessa aikuisten ihmisten käytös muuttui näin radikaalista, oikeus mielipiteeseen on aina perusteltua sananvapauden nimissä, jopa silloin kun se mielipide on luokkaa ”vittu sä olet ruma”, koska sananvapaus! Ja eniten mua surettaa se, et usein ne kommenttien kirjottajat on iältään keski-iästä ylöspäin. Mietin aina et mitä jos toi olisikin mun mutsi, joka on laukomassa ”mielipidettään” julkisesti. Se olis kamalaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 9
Tykkää jutusta