Rooma

Linda_Paldanius_kaupunkiloma

Vietimme viime viikolla lapsuudenystävieni kanssa upeat neljä päivää Italiassa. Lämpötilat huitelivat miellyttävän 26 asteen hujakoilla koko pitkän viikonlopun ajan ja takana on nyt kaiken kaikkiaan upea matka.

Isomman seurueen kanssa on aina mukavampaa vuokrata oma asunto kuin majoittua esimerkiksi useammassa erillisessä hotellihuoneessa. Mikään ei ole rasittavampaa kuin odottaa hotellin käytävillä meikkaavia naisia. Tälläkin kertaa olimme siis jälleen vuokranneet asunnon, jonka sijainti oli enemmän kuin loistava. Asuntomme sijaitsi aivan Fontana di Trevin vieressä. Tuolla valtaisalla suihkulähteellä tuli vierailtua useampaan otteeseen niin päivällä kuin illallakin. Tähän suihkulähteen ihasteluun oli päätynyt joka ikinen kerta aika moni muukin. Roomasta ei todellakaan turisteista ole pulaa. Jengiä on kirjaimellisesti joka ikisellä nurkalla.

Linda_Paldanius_polkupyörä

Linda_Paldanius_Rooma

Suurimman vaikutuksen turistikohteista minuun teki Vatikaani. Rakastan pyöriä museoissa ja ihailla arkkitehtuuria, joita Vatikaani tarjoilee enemmän kuin tarpeeksi. Vatikaani on myös maratoonarin unelma sillä se ei kävelemällä lopu. Luulin ihan oikeasti, että tulehtuneet etureiteni saisivat Italiassa paljon kaivattua lepoa, mutta olin ilmeisesti unohtanut aivan täysin miten kipeät jalat edes voivat olla. Päivän mittaan ihan puhdasta kävelyä saattoi kertyä jopa seitsemän tuntia, jonka aiheuttamia tuntemuksia eivät helpottaneet edes maailman mukavimmat lenkkarit. Vatikaanista vielä sen verran, että sisäänpääsylippujen hankintaa ei kannata jättää porteille. Ystäväni Henna oli onneksemme hankkinut meille liput valmiiksi jo Suomesta käsin. Näin säästimme pitkän pennin ja maailman raastavimmat neuvottelut koijareiden kanssa. Tämä Vatikaaniin oikeuttavien sisäänpääsylippujen myynti on nimittäin niin aggressiivista, että myyntipuheiden välttämiseksi soluttautuu mielellään vaikka opastustettujen turistolaumojen sisään 😀 En kuitenkaan suosittele valitsemaan aasialaisia turistiryhmiä, mikäli sinulla ei ole mukanasi sateenvarjoa suojaamassa hipiääsi auringolta, selfietikkua ja ainakin yhtä järjestelmäkameraa 😀

Linda_Paldanius_elämäntyyli

Linda_Paldanius_museo_Vatikaani

Roomassa meillä oli myös upea mahdollisuus päästä viettämään aikaa ystäväni, ystävän, ystävien seurassa. Suomeksi sanottuna siis aivan tuntemattomien Roomassa asuvien italialaisten miesten seurassa. Pojat pitivät meistä tytöistä niin hyvää huolta, että välillä oli pakko vain ihmetellä suu auki sitä miten hyvää kohtelua nainen Italiassa osakseen nauttii. On nimittäin aivan varmaa, että ovet eivät pläsähdä miesten perästä päin naisen näköä ja että taksit joutuisi huitomaan itse kiinni tienposkesta keskellä vesisadetta. Tunnustan olevani aivan kamala käytöstapa poliisi, joten tällainen toiminta oli enemmän kuin mieleeni! Oli myös aivan upeaa päästä todistamaan miten italialaiset nauttivat illasta ystävysten kesken ja miten kova meteli aidossa Italialaisessa ravintolassa voi olla 😀

Mega hauska paikka jossa kannattaa pyörähtää mikäli rakastat tunkkaisia kellareita, homeitiöitä ja pölypalloja on sisareni bongaama maailman top viiteen rankattu kirpputori nimeltä Cinzia Vestiti Usati (Via del Governo, 45, 00186 Rooma). Herranjestas! Uskomattoman jäätävä mesta. Tähän kauppaan astuessaan astmaatikko kuolee välittömästi 😀

Linda_Paldanius_Vatikaani

Kaiken kaikkiaan Rooma on kovakuntoisen turistin lomakohde. En voi ymmärtää miten kaduilla vaeltavat mummopataljoonat selviät kaupungissa kun lämpötila nousee oikeasti korkeisiin lukemiin. Mutta kaiketi pizza ja pasta saavat aikaan ihmeitä tässä ihmeiden kaupungissa. Ihmeistä puheen ollen on mainittava niistä yksi kuuluisimmista, eli Colosseum. 5/5

Loppuun voisin näin fitnessblogin varjolla sanoa vielä muutaman sanan kuntosaleista. Paikallisista oppaistamme yksi herrasmies hankki elantonsa kuntosalin vastaanotossa työskentelemällä. Hän kertoi, että Rooman ydinkeskustan alueella ei ole kuntosaleja yksinkertaisesti siksi että kaupungin arkkitehtuuri ei anna siihen mahdollisuutta. Liiketilat ovat usein hyvin pieniä ja kuntosalien vaatimaa ilmastointia on lähes mahdotonta toteuttaa tähän sairaan kuumaan kaupunkiin. Keskustan alueen ulkopuolella on kuitenkin tarjolla paljon erilaisia kuntosaleja, jotka sijaitsevat luonnollisesti uudemmissa rakennuksissa kuin keskustan historialliset pytingit.

Linda_Paldanius_historia

Matkan parasta antia oli tietenkin jälleen seura. Kiitos rakkaat Ira, Laura ja Henna <3

lindapaldanius

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta