Uusi koti

*Sisältää mainoslinkkejä

Koti on minulle paikka, jossa en halua stressata arjen haasteista. Kotona haluan tuntea oloni levolliseksi ja pitää sitä paikkana, jossa voin ladata akkujani. Iso osa lepoa on uni ja untamme voidaan analysoida unenlaadun mukaan. Unenlaadusta puhuttaesta painotetaan usein syvän unen tärkeyttä. Syvässä unessa poistamme aivoistamme kuona-aineita ja näin ollen maksimoimme aivojen ja kehon elpymisen mahdollisuudet päivän rasituksista. Emme kuitenkaan lepää ja palaudu vain sikeän uneen vaipuessamme. Sen vuokdi esimerkiksi myös REM-uni ja kevyemmän unen vaiheet ovat äärimmäisen tärkeä osa palautumista ja mielenterveyttä. REM-unen aikana aivojen tunteisiin liittyvä mantelitumake ja assosiaatioalueet ovat erityisen aktiivisia, kun taas puolestaan työmuistin, tarkkaavaisuuden ja itsehillinnän kannalta tärkeät aivoalueet ovat hyvin passiivisia. REM-unen aikana käsittelemme siis emotionaalisia muistoja. Mikäli yöunesi ovat lyhyet ja koostuvat lähinnä syvästä unesta, jää tunneasioiden käsitteleminen vähemmälle huomiolle.

Lepo_Linda_Paldanius

Muuton myötä olen saanut aloittaa uuden aikakauden ja rakentaa latautumis-ympäristöni uuteen uskoon. Olen huomannut, että uudella rauhallisemmalla asuinalueellani  on ollut energiatasoja nostattava vaikutus. Metsän keskellä elämä on ihanan rauhallista!

Jokaiselle meistä sana kodikas tarkoittaa erilaisia asioita. Minulle kodikkuus merkitsee puhtaita pintoja ja selkeitä linjoja. Arvostan valtavasti myös järjestystä. Pelkistettyyn sisustustyyliini eivät kuulu vaaleanpunaiset rusetit ja kissa posliinit. Haluan, että silmät kiinni laittaessani en joudu sulkemaan silmiäni kaaokselta. Siksi haluan pitää kotini sisustuksen minimaalista linjaa mukailevana.

Uni_Linda_Paldanius

Kun iloitset pienistä asioista, voit iloita usein.

Yksityiskohdat ovat elämän pieniä asioita, jotka jäävät usein meiltä huomaamatta. Pieniä asioita kuten vieraan ihmisen oven avaus ruuhkaisella rautatieasemalla ja ystävän tsemppiviesti mukavaan päivään unohtuvat nopeasti. Todellisuudessa raskaskin päivä sujuisi mutkattomammin, jos osaisimme huomioida ympäristömme jokapäiväiset helmet. Huomiointikyvyn maksimointi vaatii kuitenkin sitä kuuluisaa lepoa!

Uuteen kotiini olen piilottanut kasan helmiä, jotka auttavat minua keskittymään lepoon ja rauhoittumiseen. Nämä uudet yksityiskohdat joilla takaan levollisen mielen ja hymyn kareen kasvoilleni ovat niinkin pieniä asioita kuin esimerkiksi kynttilät. Tilasin sisustuskauppa.com verkkokaupasta kuparin värisen peilin, johon voin iltaisin asetella arsenaalin rauhoittavia tuoksukynttilöitä. Peilien avulla ympäristöön saa ihanan paljon lisää tilantuntua! Uutena juttuna nykyiseen kotiini tilasin myös samaa ilmavaa teemaa jatkavan messinkisen torkkupeittokorin. Arjen luksus, eli päiväunet maistuvat nyt entistä paremmin pehmeiden vilttien alla, jotka voin heittää huolettomasti käytön jälkeen takaisin koriin. Järjestys, lepo ja yksityiskohdat check!

Peili_Linda_Paldanius

Ihanaa viikonloppua kaikille uudesta kodistani!

lindapaldanius

4 vastausta artikkeliin “Uusi koti”

  1. Ihana lukea kotiajatuksiasi. Samaistun tuohon minimaalisuuteen, itsekin haluan pitää kodin mahdollisimman puhtaana ja turhasta roinasta pois. asuinympäristö vaikuttaa todella paljon, onko teillä lähellä metsää? Oletko Kon Mariin perehtynyt/lukenut? Ja Eevin luokse, yllätys toivottavasti tulette hyvin toimeen ja Lolan myös=)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta