Millainen salityyppi sinä olet?

Koin eilen taas kuntosalilla elämäni onnistumisia.

Olin lähdössä töistä superkiireellä ja treenivaatteita vauhdikkaasti niskaan kiskoessani koin pienen yllätyksen. Jostain kumman syystä vaatteet tuntuivat vähän kosteille. Selvästikin jokin treenikassini eväsrasioista oli ns. kussut alleen. Koska järjetön kiireeni jatkui myös työpäivän megahulinan jälkeen, ryntäsin asiaa sen enempää ajattelematta bussiin. Rakas kaksoissisareni oli yllättänyt minut hetkeä aikaisemmin ja ilmoittanut odottavansa minua Töölö Gymillä. Tätä en aikonut missata! Mikään ei ole niin huippua kuin saada sika väsyneenä buustia treenihin treenikaverin kustannuksella!

salityyppi_Linda_Paldanius

Matkalla salille kerkesin uhrata uudelleen huomioni märille treenivaatteilleni. Tämän ajatukseni seurauksena ymmärsin, että vaatteiden kosteus ei ollut suurin ongelmani, vaan niiden tolkuton käry. Käryn lähde oli ilmiselvä tonnikala! Tässä kohtaa päätin vain toivoa, että kukaan muu ei huomaisi vanhaa sillin lemuani. Toivoni osoittautui heti salille päästyäni aivan liian toiveikkaaksi. Kuulin kärystäni niin järjettömän määrän vittuilua, että olin jo jossain vaiheessa valmis treenaamaan alasti. Kuntosalilla ei kuitenkaan saa olla pipari paljaana, joten tyydyin argumentoimaan käryävää olemustani lauseella: “Sori, tätä hajua kutsutaan witnekseksi” 😀

Vaikka haisin eilen salilla ihan vehkeelle, olen normaalisti Gym wildlifen -tyyppi joka inhoaa kun joku on edessä. Ja tämän epäkohdan hän muistaa ilmoittaa joka ikinen kerta!

lindapaldanius

2 vastausta artikkeliin “Millainen salityyppi sinä olet?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta