Ihmisviha

Aikuiseksi ihmiseksi kasvamisessa tyhmintä on se, että oppii arvostamaan itseään. Jokaiselle itseään arvostavalle aikuiselle on ihan sama mitä muut ajattelevat hänestä ja tärkeintä on vain se, että saa olla oma itsensä. Mutta vieläkin tyhmempää on se, että aikuinen ihminen ei saa sanoa kun joku toinen on tyhmä. Mutta vielä tyhmääkin tyhmempää on se, että kukaan meistä ei ole täydellinen.

_mg_0272

Vuosi sitten sain kuulla, että olen ihmisvihaaja. Minusta tämä oli todella hauskasti sanottu ja olen käyttänyt tätä kuvausta itsestäni useasti tämän episodin jälkeen. Episodin taustalla oli aikuinen ihminen joka ei uskaltanut sanoa, että olen tyhmä ja siksi hän itse sortui ihmisvihaan.

Aikuisen ihmisen on itsensä arvostamisen ja ihmisvihan ohella usein vaikeaa muistaa, että kaikilla muillakin aikuisilla on se sama tyhmä ongelma, jossa on tärkeintä saada olla oma itsensä ja jossa toisia ei saa sanoa tyhmiksi. Siksi aikuisen ihmisen on usein vaikea astua ulos omalta mukavuusalueeltaan ja järjestää aikaa muille aikuisille omien tyhmän tärkeiden aikuisten juttujensa ohelle. Minulle ja Eeville on käynyt juuri näin. Olemme Eevin kanssa olleet viime aikoina ihan liikaa aikuisia, joilla on ne omat aikuisten pakolliset menot ja jutut.

Otetaan tähän väliin todella lyhyt ja tylsä tarina. Eilen kaksi aikuista ihmistä meni töihin. Tarinan kaksi aikuista ovat nimeltään Eevi ja Linda. Työssään aIkuiset sattuvat A-lehdillä samaan aikaan kuvauttaman pärstöjään. Sattumuksen seuraksena nämä kaksi aikuista eivät keksi enempää tekosyitä. Miksi tätä tilaisuutta ei kannattaisi käyttää hyväkseen antamalla aikuisuudelle vähän taukoa?

A-lehtien kuvausten jälkeen vietimme Eevin kanssa todella rentouttavan päivän kuin kaksi teini-ikäistä konsanaan. Mitään ei oltu sovittu etukäteen, mihinkään ei ollut kiire ja mitään ei ollut pakko tehdä. Molemmilla olisi oikeasti ollut varmasti sata asiaa hoidettavana aikuisen ihmisen elämässään, mutta kyllä teinitkin saavat näköjään asioita aikaiseksi. Stressitön päivä osoittautui lopulta todella tuotteliaaksi. Ja mikä parasta oli ihanaa voida sanoa toiselle, että sä oot ihan tyhmä. Kiitos E! Eilen minussa oli vain ihmisrakkautta.

_mg_0287

lindapaldanius

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta