Käyttäytymissäännöt

Olen meuhkannut sata kertaa myös täällä blogin puolella siitä kuinka kuntosalilla kuuluu käyttäytyä. Minulta pyydetään myös usein ns. salitarinoita ja niitä on nyt luvassa käyttämissääntöjen kera.

Aloitetaan pukuhuoneesta. Pukuhuoneessa on ne kivat kaapit, jonne voi jättää omaisuutensa salilla heilumisen ajaksi. Itse en käytä näitä kivoja kaappeja kesäisin lainkaan (talvella toppatakki on pakko jättää kaappiin), vaan raahaan aina salikassin mukaan salin puolelle. Ja tiedän kassin olevan satunnaisesti tientukkona, mutta siihen syynsä. Olen nimittäin niin lopussa siihen, että olen pukuhuoneessa aina jonkun edessä. Olen aivan vakuuttunut siitä, että osa ihmisistä elää lauseelle: “Mun kaappi on tässä”. Ensinnäkin se ei ole sun kaappi ja käsittääkseni on ihan kohteliasta odottaa myös esimerkiksi omaa vuoroa vessaan. En minäkään mene hakkaamaan sitä kuntosalin vessan ovea kun se on varattu: “Mun vessa on tässä”. Istun siellä kuntosalin pukuhuoneessa kuitenkin sen sekunnin kun kiskon ne kyykkykengät jalkaan ja se vaan on ihan sika epäkohteliasta ruveta karjumaan pukuhuoneen ovelta: “Mun kaappi!!”. On siis kohteliasta odottaa sekunti, että ne kengät on toisella jalassa. Tuon ajan voi käyttää hyväksi vaikka nyhtämällä niitä omia kenkiä jalasta (jossain toisessa kohtaa). Ne kuntosalin kaapit ovat siis kuntosalin omaisuutta ja vessaan on pakko odottaa omaa vuoroa, jos se on oman hädän sattuessa varattu.

14907816_10154615385466250_280654317_o
Tässä muutama asentoesimerkki vessajonoon 😉

Olen saanut vuosien varrella saanut todeta, että en tule koskaan nauttimaan sellaisesta luksuksesta kuin urheilijapisteet. En tule koskaan olemaan niin vakavasti otettavan näköinen treenaaja, että minulta ei jokaisen sarjan välissä käytäisi kysymässä: “Onko sulla vielä monta?”

Ennen kuin paneudutaan tähän ammattimaiseen treenien häiriköintiin, otetaan yksi tyyppiesimerkki Paldaniuksesta kuntosalilla. Eilen sain Snapchattiin viestin samalla salilla treenaavalta mieheltä. Emme tietenkään ole koskaan jutelleet, mutta hän oli onnistunut löytämään minut instagrammista hästägillä Supermass. Tämä #supermass johtuu siitä, että treenaan usein kyseisen laatubrändin hupparissa. Joka tapauksessa kyseinen henkilö halusi kehua kuinka hän ihailee asennettani salilla. Hän oli kuulemma ensimmäisen kerran nähdessään minut saanut todistaa tyypillistä skenaariota, jossa minulta utsintaan: “Onko sulla vielä monta”. Suustani oli kuulemma päässyt suomalaisten eniten käyttämä sana ja olin tämän jälkeen vaihtanut liikettä. Puolustukseni tuohon hetkeen haluan sanoa, että olin kisadieetillä ja enemmän kuin lopussa. Ilmeisesti kuitenkin tällainen neljävuotiaiden käytös on jonkun mielestä viehättävää… En halua olla epäkohtelias, mutta tähän kohtaan haluaisin peräänkuuluttaa vielä sellaista käyttäytymissääntöä, kuin kättely.

Olen siis edelleen tilanteessa jossa olen suoraan sanottuna aseeton. Mutta en enää! Paljastin nämä uudet aseet jo eilen snapchatissa. Nämä uudet tykit aiheuttivat kunnon huutonaurujen tulvan. Eli nämä uudet aseet eivät ole oma keksintöni, vaan kahden nokkelan treenikaverini ajatuksen tuotetta. Eli sekopäiseen: “MONTAKO?” rankuttamiseen. Uusi vastaukseni voisi olla: “En kerro”. Toinen treenikaverini vinkkasi myös, että hän itse käyttää tehokkaaksi havaittua: “Aamuun asti”. Loppuu se kysely!

Niin ja tosiaan… Muistuttaisin, että kirjoitin juuri saliTARINAN! Kenenkään mieltä ei ole nyt pahoitettu. Tarkoitukseni on vain tarjoilla erinomaisia vinkkejä kuntosalin hiekkalaatikkoleikkeihin.

lindapaldanius

13 vastausta artikkeliin “Käyttäytymissäännöt”

  1. Ei kai siinä mitään pahaa ole jos joku kysyy onko vielä monta sarjaa jäljellä? Helpompi sitten miettiä että jääkö odottamaan vai vaihtaako johonkin muuhun liikkeeseen.

    • Ei salilla kannata odotella, se on ajan hukkaamista. Suomalaiset jonottavat jo valmiiksi kaikkialla, joten jonottamisesta kannattaa pitää lepoa edes kuntosalilla 😀

  2. Ite kysyn tota sillä, että tiedän ehdinkö odotellessa lämmitellä vai onko odotettavissa se että joku ehtii varastaa MUN kyykkypaikan sillä aikaa – eli teenkö sitten suosiolla jotain ihan muuta vai pyydänkö jättämään painot siihen tankoon eli varaamaan sen mulle. Itehän tietysti vastaan samaan kysymykseen hurmaavasti ”paha sanoo, katotaan miten mä tässä innostun” 😂 (ärsyttävintä ikinä kun ei saa kunnon vastausta, mutta sitten toisaalta se että joku läähättää siinä niskan takana odottamassa vuoroa, on myös sieltä ja syvältä).

    Kaappitarina: mä oon täysin yksinvaltiaasti päättänyt, että mun salilla kaappi numero kolme on mun. Ei oo yksi eikä kaksi kertaa kun oon kovaäänisesti pukkarin ovelta asti mölynnyt, että joku on varastanu mun kaapin – ja sitten se joku kävelee suihkusta/vessasta siihen kaapille numero kolme. Muutama viikko sitten yks niistä pitkäaikaisista salituttavuuksista kertoi virnuillen, että joskus ennen hän käytti aina kun mahdollista sitä kolmoskaappia, muttei enää viitsi koska mä oon niin kiintynyt siihen kaappiin että mun pasmat sekoaa jos satun tulemaan salille just silloin kun hän pistää kamansa siihen kolmoskaappiin 😂

  3. Siis oikeasti? Hassua, musta taas on tosi epäkohteliasta jos ei siirry pois siitä kaapin edestä jos joku on selkeästi siihen tulossa tai ihan sanallisesti ilmaisee halunsa päästä kaapille 😀 samoin en pysty ymmärtämään miksi jotain ärsyttää toi että kysytään montako sarjaa on vielä jäljellä. Ties kuinka montaa ihmistä sitä tulee tietämättään ärsytettyä lähes päivittäin jos voi olla näin erilaiset käsitykset 😮

    • Eipäs nyt liioitella 😀 En kai minä nyt tahallani ole kenenkään edessä 😀 Jotain voi myös ärsyttää esimerkiksi salilla ääntely, haisevat ihmiset yms. Lista on loputon, kaikki me olemme yksilöitä 😉

  4. Salilla mua ärsyttää
    -juomapullojen, kännyköiden yms. levittelijät, eli ne jotka laittaa pullonsa/kännykkänsä penkille mitä ei käytä
    -kännyköiden räplääjät, pitääkö sitä helvetin kännykkää selata joka sarjan välissä minuutti tolkulla.. ( joo tää ei periaatteessa vaikuta omaan treeniin, paitsi sillon kun sitä kännykkää räplätään siinä salin ainoossa ylätaljassa istuen)
    -mekastavat kaveriporukat, kai niillä riittää treenauksen ohessa energiaa siihen mekastamiseen, mulla ei riittäis
    -ne samat kaveriporukat jotka varaa jonku penkin tai vastaavan niin, että kaikki viisi ihmistä tekee sarjan kolme kertaa ja välissä pälätetään niin maan perkeleesti
    -pukuhuoneessa ihan viereiselle kaapille asettautuvat ihmiset, vaikka koko helkkarin pukuhuone ois melkein tyhjä (kyllä olen varmasti jotenkin sosiaalisesti estynyt)

  5. tai sitten niin monta et kerkeet oleen jo vanhus 🙂
    siis mut oikeesti tollastko se on siellä vaikee taas tajuta tollsta elämää

    eiks ne salit ookkaan niin isoi et siellä on monta samaa laitetta?
    mut däämn ku mun yksityis sali muuttui muuton jälkeen ei ollu totakaan ongelmaa

  6. On todella rasittavaa kun joku tyyppi linnoittautuu salin ainoolle taljavehkeelle. Ja hinkkaa joka suunnasta supersarjoja silleen ettei oo mitään rajaa. Ja kun siihen pitäs itekin päästä. Mieluummin kysyn että onko monta sarjaa vielä jäljellä että tiedän odotanko hetken vai lähdenkö kotiin. Kun oon jo tehny kaikkea muuta odotellessa just siijen taljaan.

    Ja vaikka joku olis totaalipron näköinen niin kysysyisin silti. En mäkään pahastu jos multa kysytöän. Sä et varmaan osaa olla keskittymättä sun reeniin jos kysyminen ärsyttää. Mä teen sarjan loppuun ja vastaan sitten jos ei voi sanoa välissä et 2 viä. Ja miks ei vois? Naurettavaa

    • Naurettavaa on myös se että tämä supersarjojen hankaaja on naurettava, miksi? Itse en ole käyttänyt treeniohjelmaa 4 vuoteen, joten vastauksia 1 tai 2 on vaikea antaa kun ei oikeasti tiedä :DDDDDDDD

  7. Voihan V! ”Saaksa mä tehdä tässä välissä?” Perkule kun just tuli sarjan välissä viesti niin annoin luvan mutta tämä saa olla ensimmäinen ja viimeinen kerta. Kele sentäään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta