Karvaton apina

*Yhteistyössä: Thorbeauty

Otsikon mukaisesti olen nyt kirjaimellisesti karvaton apina. Kisavalmistelut ovat nyt sen verran pitkällä, että on tullut aika alkaa kaivelemaan taas sisäinen naiseuteni esiin mm. lämpimän turkkini alta. Eli valmistautua THE bikinikuntoon.

Eilen sainkin bikinikuntoa silmälläpitäen nauttia kaimani Lindan sokerista. Heinolankatu kuudessa emme suinkaan mussuttaneet karamelleja suut messingillä, vaan sain käytännössä koko vartalo sokeroinnin. Tätä operaatiota monet saivatkin todistaa Snapchatissa (linda.paldanius). Koko helahoitoon meni yllättävän vähän aikaa. Hoitopöydällä tuli makoiltua kokonaisuudessaan vain reilu tunti.

Allergisoimattona ( =karvattoma) kissana matkustin eilen suoraan sokerista kisabikinien sovitukseen. En tiedä johtuiko kova bikini kuntoni sileästä ihosta vai mistä, mutta olin kyllä tyytyväinen. Kisavalmisteluiden suhteen mieli on nyt entistäkin levollisempi!

dsc_2109

Aamusali vs. Iltasali

Vai molemmat?!?

Itse treenaan mieluiten illalla, mikäli olen kyseisenä päivänä töissä. Vapaapäivinä puolestaan on ihan parasta mennä salille heti aamulla. Olen aamuihminen ja treenin jälkeen yleensä aina ihan super hyvällä tuulella. Jännää eli suomeksi sanottuna samperin tylsää on se, että vaikka olen aamuihminen, en koskaan käy salilla ennen töitä. Snapchatissa kerroinkin, että olen tällä kisadieetillä käynyt vain yhden ainoa kerran aamuaerobisella ennen töitä. Itse salitreenaamista (ennen töitä) testasin ensimmäistä kertaa nyt kuluneiden #19 dieettiviikkojen aikana vasta eilen! Tosin en kyllä muista koskaan offillakaan pyörineeni salilla ennen töitä…

Viime vuonna kisadieetillä tosin kävin yleensä aamulla juoksemassa mäkeä, venyttelemässä, tekemässä vatsoja yms. Nyt on tuntunut siltä, että ei kannata! Jaa-a, miksi ei muka kannata? No, koska muuten olen töissä koko päivän ihan helkutin väsynyt. Kisadieetillä energiaa on rajoitetusti ja sen rajatun energian tuhlaaminen heti aamusta on tehnyt työpäivästä super pitkän. Tällä dieetillä olen huomannut, että minun kannataa käydä salilla vain kerran päivässä ja olla sillä yhdellä kerralla vaikka sitten se 30 min pidempään. Jotenkin minulla on ylipäätään sellainen fiilis, että en ole niin loppuun palanut kuin kisakausien 2015 ja 2014 lopuissa olen ollut.
photoeditor-1475067537058

Mut tosiaan, koska kaikki tämä edellä mainittu on on niin jännää…. Pureudutaanpa treeniaikojen eroihin vähän paremmin:

AAMUSALI:

Sali on käytännössä tyhjä ja tunnelma on aina hyvin seesteinen. Paikalle ovat vaivautuneet lähinnä vanhukset ja ne joille ei ole ihan selvää, että salilla ei tarvitse olla ihan aina! Laitteisiin ei useinkaan tarvitse jonottaa, mutta tekemisen meiningin saat järjestää ihan keskenäsi. Ympärillä olevat ihmiset muistuttavat sinua Madame Tussauds vahakabinetista, mikä sinällään on hyvä koska olet aina verrattain kovassa kunnossa elopainostasi riippumatta. Tiedät tasan tarkkaan (vaikka pyrkisitkin järjestelmällisesti välttämään keskusteluita) kenen vaimon vuoro on olla sairaalassa hoidattamassa peräpukamiaan. Lisäksi aamuvuorossa pääset tutustumaan helpommin kuntosalin henkilökuntaan. Siivoojan jää kätevästi kiinni itse teossa, eli imurin varresta ja respassa joku jaksaa jopa tervehtiä 😀

ILTASALI:

Aamulla salin lämpötila on huomattavasti viileämpi ja iltaan mennessä lämpötila on päässyt mukavasti nousemaan. Tuntoaistin ohella hajuaistisi nappaa ilmasta tutun ja turvallisen hajun nimeltä pehi. Jengiä on paikalla enemmän kuin tarpeeksi ja kaikki omaan silmäänsä silmäätekevät ovat saapuneet paikalle. Iltavuorossa usein mielessä pyörii ajatus: “Käykö täällä koskaan siivooja, miten noissa peileissä voi olla noin paljon mäiskää ja mitä toi mäiskä edes on?!?” Likaisesta peilistä heijastuva treenikaveri (joka on käynyt samalla salilla sen kuusi vuotta) on nimetön. Olet “vahingossa” antanut ihmiselle “lempinimiä”, mutta et ole oikeasti kuullut kenenkään sitä ihan oikeaa nimeä. Siksipä teistä ei tule koskaan edes facebook kavereita, koska et osaa hyväksyä esimerkiksi Mikon kaveripyyntöä. Mikko on aina ollut Underarmourmies, miksi ihmeessä hän esiintyy fb:ssä Mikkona? Typerys… Olisin mä hyväksynyt, jos hän käyttäisi omaa “oikeaa” nimeään 😀