Bikinien suunnittelupalaveri

Huh, huh! Mikä voisikaan taas kuulostaa typerämmältä kuin bikinien suunnittelupalaveri 😀 Paldaniuksen elämässä osa sata: “Elämän tärkeimmät asiat” jatkuvat ja olen ihan oikeasti ollut tänään bikinien suunnittelupalaverissa. Kyseessä ovat tietenkin kisabikinit, eivätkä Malmin parvekkeelle tarkoitetut auringonpalvonta biksut. Toisaalta olisihan siinä naapureilla ihmettelemistä, jos alkaisin keikistellä parvekkeelle esimerkiksi vanhoissa kisabikineissäni 😀 Ei vaan ihan oikeasti, nuo glitterihärpäkkeet ovat päällä suhteellisen hirveät. Ei niitä huvikseen halua päällään pitää. Varsinkin nuo edelliset biksut ovat tämänhetkiseen kuntooni sen verran naftit, että veikkaan mm. alaosan sivukonnektoreiden uppoavan mojovasti kylkien sekaan.

image
Tuleva exä

Itse asiaan! Eli kisabikinien tilausta varten täytyy käydä näyttämässä omaa kroppaa ompelijalle. Ja miksi ihmeessä sinne täytyy raahautua jo tässä vaiheessa kun kisakunto on tähtitieteellisen seitsemän kilon päässä. No, koska en onneksi ole yrityksen ainut asiakas. Osa kankaista pitää tilata ja haluttuja konnektoreita ei välttämättä löydy paikan päältä. Ammatti-ihminen osaa kyllä tehdä noin arvioin häviävistä senteistä ja esimerkiksi dekolteen ja hartioiden suhde ei muutu mihinkään kilojen karistessa.

Tänään siis otimme ompelijan kanssa mittoja ja valitsimme kankaan. Minulla on jo selvät sävelet siitä millaiset koristelut haluaisin bikineihini. Mutta miksi ihmeessä tämä palaveri sitten on niin odotettu ja miksi ne bikinit maksavat niin älyttömästi. Olen varannut ajan suunnittelupalaveriin jo helmikuussa, eli en ihan eilen 😀 Mitä hintaan tulee, niin laadusta kannattaa maksaa. Edelliset bikini olivat 800 e pintaan, mutta niitä on tuunattu vuosien varrella jo kahdesti. Tähän kohtaan haluan muistuttaa, että bikinit valmistetaan alusta loppuun käsityönä, tietenkin omien mittojeni mukaan. Jokainen yksilö ja tämä näkyy vahvasti myös kisabikinien malleissa, mittasuhteissa ja värissä. Kaikki ei vain sovi kaikille, kyseessä ei ole siis mikään one size hanska 😉

f193477bcc7b1f46f7cd103b77f449c9

Edellisten kisadikieni tuunausta on tehty mm. seuraavalla tavalla, eli konektoreita on vaihdettu, lisätty ja kuppia on kerran jopa lyhennetty. Näin olemme saaneet päivitettyä lookkia. Itse olen sitä mieltä, että joka kerta ei tarvitse olla uudet bikinit. Entiset bikini ovat valmistuneet vuonna 2014 ja niiden kanssa olemme reissanneet jo ihan kivasti. Takana on sellaisia kaupunkeja kuin Montreal, Budapest, Helsinki ja Lahti. Jälkimmäisessä olemme  käyneet kimaltamassa useammankin kerran 😀

Miksi nyt sitten teetätän uudet bikinit, jos kerta vanhoillakin voisi mennä. Suoraan sanottuna olen kyllästynyt. Ihan sama juttu kuin naisten käsilaukut. Itse asiassa jopa äitini (joka ei lajista tiedä juurikaan) sanoi minulle, että joko olisi uusien aika 😀 #priceless

Sen verran voin kertoa, että väri tulee olemaan klassinen punainen. Omat bikinini eivät ole mikään suuri salaisuus, mutta tässä vaiheessa ne ovat vasta ideatasolla. Vähän vaikeaa paljastaa mitään muuta kuin väri 😀 Fakta on nimittäin se, että vaikka joku toinen kisaaja teetättäisi ihan samanlaiset bikinit, ei hän niitä kisoja tule voittamaan bikineillä….

 

lindapaldanius

Yksi vastaus artikkeliin “Bikinien suunnittelupalaveri”

  1. Oot niin mahtava persoona 😀 blogiasi on ilo lukea ja se on hauskasti ja miellyttävästi kirjoitettu 🙂
    – Toivottavasti biksuista tulee upeat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta