Rasvanpolttaja ARVONTA!

*kaupallinen yhteistyö

 

Kisadieettini on edennyt siihen pisteeseen, että otin tänään ensimmäistä kertaa tällä kisadieetillä rasvanpolttajia aineenvaihduntani buustaamiseksi. Testasin ensimmäistä kertaa M-nutrition ThermoCut nimisiä rasvanpolttajia. Suositusannos on kolme kappaletta päivässä. Huitasin naamariini kaksi kappaletta näitä punaisia paholaisia ennen jalkatreeniä. Huh! Mikä hiki minulla oli pinnassa jo ennen itse treenin aloittamista. Lämmittelystä olin jo ihan litimärkä! Totesin siis todella hyvin toimivaksi! Ja mikä parasta ilman sydämentykytyksiä. Ikävä kyllä, mutta monesta testaamastani rasvanpolttajista tulee helposti todella heikko olo… ThermoCut:sta ei tullut, joten tämä tuote jää todellakin kisadieetilleni!

DSC02474

Tuotekuvaus: 

ThermoCut on täysin uudenlainen rasvanpolttaja, jonka toiminta perustuu tehokkaaseen yhdistelmään ainesosia, jotka polttavat rasvaa, tehostavat aineenvaihduntaa ja lisäävät energiatasoja. Tuotteeseen lisätty, patentoitu Teacrine toimii yhdessä muiden ainesosien kanssa, vahvistaa energiantuotantoa, parantaa vireystilaa ja tukee keskittymiskykyä.

Kyseisestä tuotteesta innostuneen ajattelin, että arvotaan kyseinen tuote jollekin muullekin onnekkaalle testiin. Kaikki muut onnettaren hylkäämät kuolevaiset voivan hyödyntää tuotteessa LINDA10 alekoodia.

MNutrition

Arvontaan osallistuminen onnistuu kommentoimalla monta kiloa sinä haluaisit pudottaa kesään ja kärpäsiin 😀 Kommentointi aikaa on perjantaihin 27.5 klo: 21.00 asti!

DSC02484

lindapaldanius

159 vastausta artikkeliin “Rasvanpolttaja ARVONTA!”

  1. Olen jo melko tyytyväinen kuntooni, mutta pari kiloa haluaisin vielä silavaa sulattaa ihannekuntooni. Nyt on paino pysynyt samoissa lukemissa jo hetken ja en haluaisi ihan kamalasti ruuan määrää vähentää 🙂

  2. Talven aikana kerätty 8kiloa massaa, nyt tiputettu 4kg ja vielä olis kyllä ainakin se toiset 4kg tiputettavana. Kovia treenejä tiedossa ja ekstraboosti ei olisi pahitteeksi!

  3. Kesä on melkeimpä jo päällänsä, mutta rasvaa on vielä ympärillä. Kesäkuun loppuun mennessä yritän kiristellä ehkä parisen kiloa kun on reissu tulossa 🙂 kehtaa sitten laittaa biksut rannalle!

  4. Muutama kilo pienen kirisyekyn nimissä ka tää oliskin just ihan sopiva extra treenin tueksi

  5. 3kg vois olla sopiva. Vatsa on ihan hyvässä kunnossa jo mutta käsistä ja reisistä voisi lähteä hieman pois!

  6. Ehkä pari kolme kiloa, lähinnä tätä hiton pöhötystä pois! 😀 Kesällä on ystävän häät ja tänään tuli mekko. Näytti ihan hyvältä, mutta haluan että se näyttää toooosi hyvältä 😀

  7. Olen välidietillä ja viimeiset kilot on niin pirun tiukassa, että näistä voisi olla hyötyä! Vielä pudotettavana 3kg! 😀

  8. Moikka! Pudotettavia kiloja olisi 8kg. Ehkä en ihan kesäksi ehdi.. Mutta yritystä kuitenkin..

  9. Aika tyytyväinen olen jo kuntooni, mutta pari kiloa pitäisi saada vielä pois!

  10. 2 kiloa pois, ei painolla ole niin väliä vaan se miltä näyttää ylös ja ehdottamasti haluan lisätä lihasta.

  11. Ei nyt juurikaan pudotettavia kiloja varsinaisesti löydy, mutta kiristeltävää kyllä jotta lihaserottuvuus olisi parempi 🙂

  12. Superkaaso järjestellyt kahdet polttarit kesäksi + häiden järjestelyä.. Muutama kilokin kertynyt kaiken häähumun keskellä.
    -5kg heinäkuuhun mennessä!

  13. Olen sinut itseni kanssa nytkin, mutta kesää kohden olen aloittanut pienen kiristelyn. Kaksi kiloa rasvaa jos lähtisi pois, niin olisin super tyytyväinen kesäkuntooni!

    Pakko myös sanoa, että näytät todella kauniilta vähemmälläkin meikillä! 🙂

  14. Mulla ei omasta mielestäni oo yhtään ylimääräistä kiloa, mutta oikeesti ei haittaisi jos vaikka vähän rasvaa sais sulatettua – sanotaan siis vaikka 2-5kg 😁 just sen heikotusolon takia en oo ottanut mitään extrarasvanpolttajia kehiin, tässä kun on koko ajan 1-6 lasta jaloissa pyörimässä ja hoidettavana, mutta tätä vois olla mielenkiintoista testata jos ei kerran heikota ees.

  15. 15 kg ois kiva mutta ei välttämättä realistinen tavoite.. sanotaan että 7 kg 🙂

  16. Enää pari kuukautta Espanjan reissuun, jolloin tulisi olla rantakunnossa! Pari höttökiloa riittäisi hyvin, niin olisi huomattavasti mukavampi olo bikineissä! 🙂

  17. ei ole mitään mitä pudottaa joten 0 mutta äidillä olisi 5kg projekti antaisin hänelle

  18. en välttämättä pudottaa mutta haluan polttaa rasvvoo ! (: kyllähän siinä se 4kg lähtee 🙂

  19. Olen tyytyväinen painooni tällä hetkellä, mutta kroppaa haluaisin kiinteämpään suuntaan (:

  20. Vau, pakko testata… kuuden kilon pudotus vielä olisi ennen kesäkuntoa, toivottavasti ei mene ensi kesälle 😀

  21. Muuten olen ihan tyytyväinen kuntooni&kroppaani mut sellaiset n.2kg sais lähteä..pientä höttöä vatsan seudulta ja reisistä hus veks..!!

  22. 1-3 kiloa, en oo kovin huolissani painosta, sillä en tuijottele vaakaa niinkään, lähinnä pieni kiristely kesän alkuun olisi paikallaan! 🙂

  23. Vähän höttöä vähemmäksi, eli ehkäpä 2-3kg ois pudotettavaa / kiristettävää.

  24. Noh, yhteensä noin 30kg, mutta jos kesään mennessä/kesän aikana vaikka kympin sais pois niin olisin enemmän kuin tyytyväinen! Olen tähän treenien lisäksi monesti miettinyt jotain tuollaista ”apua”, mutta eihän tälläinen ”läskipelkuritumpelo” kehtaa saati osaa tuollaista itse mennä ostamaan. Joten arvo hyvin, mulle siis jookos! ;D

  25. Kilomäärällä ei varsinaisesti ole väliä, kunhan tuo höttöinen kerros vähenisi ennen kesäkelejä. Voisi sitten hyvillä mielin käyttää kivoja kesävaatteita, jotka ei kiristä eikä purista.

  26. Aikomus olis pudottaa sen 5-7kg.. Sen jälkeen vielä vähän kiristystä! 😀 nuo tulis kyllä niin tarpeeseen!!

  27. 15 pitäisi lähteä, jotta olo olisi taas kotoisa omassa kehossa 🙂 tämä on varsin realistinen luku, sillä ylimääräiset tulivat itselleni vahvan lääkityksen vuoksi, joten sulattelun avuksi ja jottei aikaa kuluisi tolkuttoman pitkään, voisi nämä olla super hyvä lisäbuusti! 🙂 tui

  28. Vaa’alla en ole n. kuukauteen käynyt, koska siitä tulee helposti itselle pakko mielle kun yritän laihduttaa ja kiinteytyä. Niinpä olen tällä kertaa yrittänyt jotain uutta eli katsonut vaan sitä peilikuvaa, mittaillut ja toki verrannut tuloksia salilla. Tulosta on tullut, mutta paljon on vielä höttäkin päällä. Toivottavasti tällä kertaa onnistun sillä haluan saada itseni niin fyysisesti kun henkisesti kuntoon enemmän kun mitään tällä hetkellä! Tahto kova joten toivottavasti onnistun tällä kertaa 🙂

  29. 5kg olisi kiva saada pois. Kova on yritys, mutta lisäapu ei olisi pahitteeksi 🙂

  30. 5kg ois kiva napsasta pois! Moti on korkeella mutta kaikki lisäapu täysin tervetullutta!!☺️💪🏼

  31. Heips! Itse asiassa haluaisin kovasti saada kesän aikana pari kiloa lisää hoikkaan varteeni, mutta syksyä ja pikkudieettiä ajattelen olisi kiva saada näitä tueksi! 🙂

  32. No hemmetti,ehkä viisi!
    Syön terveellisesti aina ja treenaan kuin eläin…
    yritän etten tarvitse mitään keinotekoisia hommeleita!
    Mutta jospa kuitenkin rasvanpolttajaa testiin!

  33. Vielä ennen kesää voisi pari kiloa kiristellä, sitten ne bikinit sujauttais oikein mielellään päälle.

  34. No kesä ja kärpäset tais tulla jo ennen ku putos mitään, mutta kai sitä ainakin nää nesteet ja vähän sitä itteensä vois lähtee muutaman kevyen kilon verran 😉

  35. 5kg olisi varmaan aika sellainen realistinen pudotustavoitetoive mulle kesään mennessä ja siitä olisi hyvä jatkaa syksymmällä!

  36. -12 kg läskiä pitäisi vielä riipaista tästä ruhosta pois,suurin osa aineenvaihduntaa kiihdyttävistä lisäravinteista aiheuttaa niin törkeen huonon olon että ei meinaa treenistä tulla mittään 😃

  37. Muutama kilo on jo talvipylleröinnin jäljiltä tiputettu, mutta 2-3kg olisi tarkoitus saada vielä kiristeltyä ennen heinäkuun lopun häitä ja häämatkaa. 🙂

  38. Pudotettu on jo pari kiloa.. Vauhti alkaa pikkuhiljaa hyytyä, joten nyt ois hyvä hetki kokeilla tollastakin. Pari kiloa vielä edessä, enkä aio lannistua!

  39. Noin neljä kiloa jos lähtis niin olisin ilonen! Vaatteet meinaa kiristää ja keskivartalolla on tukala olo :/

  40. 2-3 kiloa pääasiassa rasvaa olis tavoitteena saada tiputettua juhannukseen mennessä. Nää olis varmasti hyvä lisäbuusti.

  41. Eipä ole mitään tiettyä kilomäärää, ehkä yksi tai kaksi 😀 vähän vaan jos sais vikat kiristelyt tehtyä ennen kesää

  42. Vuodessa olen pudottanut 12 kiloa ja nyt on vielä ne viimeiset sitkeät 2-3 kiloa pläsää karistettavana. Jospa näistä saisi apua 😀

  43. Pari kiloa nestettä ja fläsää, lihasta saisi toki aina tulla tilalle vaikka tuplasti 😛

  44. 3 kiloa kun saisin pois, niin turvotus helpttaisi ja housutkaan ei kiristäisi 😀

  45. 3 kiloa haluisin saada pois. Kyseessä on juurikin niitä viimeisä kiloja jotka eivät irtoa sitten millään, joten lisäavusta olisi hyötyä!

  46. Lihasta löytyy, mutta haluaisin kiinteytyä ja saada lihakset paremmin esiin kesäksi. Ihannepaino olisi varmaankin hieman alle 60g, nyt painan 66kg. Olen katsellut erilaisia rasvanpolttajia jo pitkään ja olisi mahtavaa päästä kokeilemaan tuotetta ja saada nopeammin tuloksia! 🙂

  47. Kesä on jo täällä mutta pari-kolme kiloa voisi varresta kiristellä. 🙂

  48. Kesähän on jo täällä, mutta kesän aikana tavoite on pudottaa 2,8 kg! Toisi kyllä boostia, viimeiset kilot on niin tiukassa!

  49. Tulevan kesän kärpästen iloksi en kerkeä kroppaani vielä slimmata, mutta kunhan tämän kesäkummun saan jättää synnärille, alkaa taas vyötärön metsästys seuraavaa kesää varten! Kokemuksesta voisin arvella että kymmenen kiloa saa sitten taas nipistellä 🙂 Pikku apukeinot olis kyllä ihan tervetulleita!

  50. Enää en yhtäkään, tarvittavat jo pudotettu 😉 Rasvanpolttaja menisi kaappiin odottelemaan ensi kevään kiristelyä!

  51. Nyt on pudonnut noin 4kg, vielä kun pääsisi jostain viidestä eroon ennen heinäkuun ulkomaanreissua ni ois kyl ihan parasta!

  52. Sellanen kahdeksan kiloa, mutta viisi olis todella hyvä jo!
    Voi kun onnetar suosisi!

  53. Haluisin kiristää jonki verran ja lisää lihasta! Eli painoa toivottavasti ylös päin 🙂

  54. 10 kiloa olisi tavoitteena ja olisi todellakin apua tuosta thermocutista 😀

    Ihan mahtava blogi ja hyvää kesää! 🙂

  55. Haluaisin tiputtaa 6,8 kiloa (olen tarkka näissä asioissa). Tuon määrän kun tiputan, voin aloittaa painon ylläpitovaiheen elämässäni. Viimeiset kolme vuotta olen kiloja tiputtanut (yhteensä niitä on tähän mennessä lähtenyt 28) ja nyt rupeaa olemaan jo pienimuotoinen turnausväsymys.

  56. Vielä olisi kiristeltävää jäljellä 1-2 kiloa, niitä viimeisiä sitkeässä olevia rasvoja;) olisi mahtavaa buustata aineenvaihduntaa jotta nekin saataisiin tästä kropasta veks!

  57. Haluaisin kokeilla ensimmäistä kertaa näitä aineenvaihdunnanbuustaajia ja tiputtaa noin 4kg!
    Ps. Tykkään sun huumorista ihan hitokseen!

  58. Rasvaa sais mielellään pari kiloa lähteä, mutta tilalle sitten lihasta sama määrä!

  59. Syyskuun lopussa menen naimisiin ja siihen mennessä pitäis vielä jotain 5-7 kiloa pudottaa pois.

  60. Jos 3-5 kiloa sais pois niin vois lähtee itsevarmemmalla fiiliksellä metsästämään kesäheilaa 😉

  61. Biksukroppaa treenattu pitkin talvea ja kevättä ja samalla siistitty ruokavaliota kohti kesää. Täällä on viimeiset löysät enää jäljellä (n.1-2kg) ja sixpäkki piirtyy esiin. Nuo rasvanpolttajat ois kyllä nyt kysyttyä kampetta 😀

  62. Laardia olisi 10kg tiputettavana, ei tosin enää ihan näille helteille kerkeä, mutta kaikki on kotiinpäin! 😀

  63. Pitäisi saada nuo talven aikana kertyneet +5 kiloa pois, mutta eiköhän ne tässä ajan kuluessa lähde..toivottavasti. 😀

  64. 2kiloa 🙂 vihreä tee kapseleiden tilalle olisi kiva kokeilla jotakin uutta!

  65. Riippuu siitä mikä lasketaan kesäksi eli miten nopeasti pitäis pudottaa. 😉

    Syksyyn mennessä pitäisi karistaa n. 10kg.

  66. noin 2kg olisi tavoitteissa kiristellä ja tämä tuote toimisi hyvänä apuna!

  67. -12 kg ois tavote, kesään mennessä varmaan -5 ja kesän aikana sitten -7 ja ehkä vähän enemmän! Nämä tulis siis todellakin tarpeeseen! 💪🏼💦

  68. Noin 4kg pitäisi saada tiristeltyä. Puhdas ruoja ja liikunta jo elämäntavoista, mutta pikku lisä buusti ei olis pahitteeksi 😊

  69. Kilonen tai pari ois vielä plussaa! Tammikuusta -7kg, johon oon kyllä tyytyväinen. 🙂

  70. About 5kg ois pois poltettavana!🔥👙
    Vaikuttaa kyllä hyviltä pillereiltä!

  71. Kolme kiloa pitäisi saada poltettua ainakin. Eli timmimmäksi pitäisi päästä

  72. Tavoite olisi pudottaa vain muutama kilo ja ennemminkin saada rasvan tilalle lihasta. Kolme kiloakin kun lähtisi niin olisi hyvä 🙂

  73. Muutaman kilon haluisin vielä tiputtaa, en niin tarkkaan tuijota vaakaa vaan ennemminkin peilistä vaan. Mutta kiristeltävää olis vielä vähän!

  74. Kesä on ihan kynnyksessä, joten muutama selluliittimuhkura olisi kiva saada sisäreisistä shortsien alta pois 🙂

  75. n. 10kg ois tiputettavana kisadieetin aikana.
    Rasvan polttavat ei ole vielä alkanut mutta kokeiluun nimenomaan haluisin M-Nutritionin Thermocutin. 🙂

  76. Jaiks, kesähän alkoi jo! Alkuvuosi on ollut salilla lähinnä massan kasvattamista, ja nyt on kiristelyn vuoro – tavoite olisi saada rasvaa pois alavatsasta ja saada loputkin palikat näkyviin. Realistinen tavoite 3 kg.

    Palkitse mut vielä kertomalla, mistä sun musta mekko on!

  77. Ei oo varsinaisia pudotustavoitteita mut ei kyllä haittaa vaikka vielä vähän rasvaa lähtis!

  78. Tulevaan kesään mennessä pari kiloa ja seuraavaan kesään mennessä reipas kymppikilo olisi tarkotus sulatella! 🙂

  79. Ihan vain pari kiloa talvikiloja saisi tipahtaa. Rasvanpolttajien kanssa saisi varmasti motivaatiota.

  80. 4 kiloa, sen verran ettei housut purista 🙂 Näiden viimeisten kilojen nipistyt on aina se kaikkein vaikein joten kaikki vippaskonstit on tervetulleita 😀

  81. 2-3 kiloa olisi tavoitteena saada vielä kiristeltyä pois. Ja koska ne viimeiset pari kiloa ovat aina haastavimmat, niin näistä voisi olla hyvä apu kilojen karistamisessa.

  82. 3-4 kiloa olisi kiva saada pois, enkä ole koskaan kokeillut mitään rasvanpolttajia, niin sen puolesta olisi ihana kokeilla onko mitään vaikutusta! 🙂

  83. Sellainen 5 kiloa lisäisi mukavasti motivaatio treenata vielä kesälläkin !

  84. Haluaisin pudottaa muutaman kilon, että mahtuisin tavoitefarkkuihini ja peilikuva miellyttäisi enemmän omaa silmää!!

  85. Jos sellasen 5 kg sais tiristettyä vielä kropasta vaikka noita lisäapuna käyttäen!

  86. Sellaiset 5kg vek ni ois aika jees! Sillä meiningillä oon menny että mitä hitaammin tippuu sen parempaa tulee 😀

  87. 5kg kun saisin pois niin lupaisin olla tyytyväinen ja nauttia kesästä täysin rinnoin! 😂

  88. Juuri asiasta komeamman puoliskoni kanssa juteltiin. Totesin, että ihan sama, vaikka itselläni painoa olisi 100, kunhan se on tiukkaa lihasta.
    Jos vyötäröltä saisi muutaman sentin karistettua ja perän ja reisien sisäpinnan siloiteltua, (nyt ovat mallia appelsiininkuori…), niin kovin olisin tyytyväinen saavutuksiini. Bikinit mahtuu jo päälle enkä mitään pikadieettiä aio vetää vaan tiukkaa treeniä ja siivolla ruokavaliolla eli kuten tähänkin asti.

  89. 2 kiloa pelkkänä rasvana kun lähtisi niin täällä olisi super tyytyväinen tyttö 🙂

  90. Muutama ’mammakilo’ vielä sitkeesti roikkuu mukana ja niistä olisi kiva päästä eroon 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta