Joogaa aloittelijalle

Olen hurahtanut Hot Joogaan. Käyntikertoja minulla on takana vasta muutama, mutta jo muutaman kerran jälkeen on ollut upeaa huomata miten nopeasti olen kehittynyt joogaajana. Tämä kehittyminen on ollut todella tervetullutta urheilija MINÄN elämääni. Olen käynyt kuntosalilla noin kuusi vuotta ja on pakko myöntää, että nykyinen “kehittyminen” on muuttunut suhteellisen rauhalliseksi. Eli mitään ei tapahdu ja jos tapahtuu, se minimaalinen muutos näkyy valovuosien päässä. Eli offilla näytän vain pullamössölle, joka treenaa samoja treenejä päivästä toiseen (niillä ihan  samoilla painoilla). Kisakunnossa olen nälkiintynyt orava, joka treenaa edelleen (niillä ihan samoilla painoilla) 😀 Varsinainen transformation!

DSC01806

Joogasta on tullut minulle hierontaa verrattava kokemus. Urheiluhieronnassa ei todellakaan ole aina hauskaa, mutta olo on aina todella rentoutunut kivun jälkeen. Joogassa ei tarvitse kärsiä kivusta, mutta saan siitä vastaavan palauttavan fiiliksen kuin hieronnasta, jos vain jaksan tehdä 1,5 h harjoitteet kunnolla. Siksi esimerkiksi maanantaina kun heräsin huomasin että keho tuntuu junan runtemalta, päätin jättää salin välistä ja mennä joogaan!

Ensimmäinen kertani oli suoraan sanottuna vähän epämukava, mutta kai se kuuluu neitsyyteen 😉 Joogasalia ympäröiviä peilejä teki mieli lähinnä vältellä ja siksi sainkin muutaman kerran ystävällisen huomautuksen ohjaajalta: “Pidä Linda silmät auki, jotta tiedän että olet tajuissasi”. Tunsin itseni aika norsuksi, muiden joogaajien ympäröimänä. Toiset olivat siroja “tavallisia” ihmisiä. Itselläni puolestaan on niin muhkea takapuoli, että olin kaikissa sivuasennoissa kaikkia muita kaksi kertaa paksumpi (nimenomaan takapuolen kohdalta). Kiitos, ihan bikini fitness fysiikka. Tein minusta norsun! 😀

Toisella kerralla pystyin jo keskittymään paremmin itse tekemiseen. Kuten yleensä luullaan, joogassa ei tarvitse olla notkea vaan kaiken a ja o on keskittyminen. Joogassa aloittelija ja guru ovat tavallaan samalla viivalla. Saat itse päättää miten paljon haastat itseäsi. Toinen jooga harha on ituhippi -look. Eli vaikka kävisit joogassa sinun ei tarvitse syödä ituja ja kulkea hamppuvaatteissa. Voit ihan hyvin olla vaikka punttijuntti 😀

Inhoan kuumaa, mutta silti tämä n. 39 asteen Hot joogasalin kuumuus ei ole painostava. Koen pikemmin, että kuumuus suojelee kehoani ja ennaltaehkäisee revähdyksen riskiä. Kuntosalilla syyllistyn liian usein mahtailuun ja revin kankeaa kehoani (kylmänä) epämukaviin asenoihin. Aina on pakko olla paras 😀 Ja siksi olen reväyttänyt muutaman kerran mm. takareiteni.

Joogassa harjoitellaan keskittymistä, venyvyyttä ja tasapainoa. Joogasta voi siis nauttia vaikka olisit rautakanki tasoa venyvyytesi puolesta. Aikuisen ihmisen on yllättävän vaikeaa seisoa yhdellä jalalla, vaikka olisikin notkea 😉 Tasapainon kehittäminen tukee taas loistavasti mm. kyykkyä! Eli punttijuntit HOI! Kokeile joogaa 😀

Ensikertalainen Hot joogassa, ota mukaan seuraavat:

Todella iso vesipullo (tai kuten itse teen, eli mukanani on kaksi shaikkeria

Jumppamatto

Käsipyyhe

Vaihtovaatteet (HUOM! Myös alushousut, koska ne ovat tunnin jälkeen litimärät hiestä)

Aminohappoja (Juon aina tunnin jälkeen! Normaalisti juon salitreenin jälkeen herapohjaisen palautusjuoman, mutta joogan jälkeen haluan vain jotain raikasta kuten yksi mitallinen BCAA persikkaa ja jääkylmää vettä.)

Banaani tai vaihtoehtoisesti kaikkien suosikkeja eli riisikakkuja 😀 (Kulutus on suhteelisen kovaa, vaikka “treenimuoto” on lähinnä tasapainoilua)

image

Et tarvitse mitään hienoja joogavaatteita tai maton päälle levitettäviä joogapyyhkeitä. Tavallinen pyyhe käy ja vaatteet kannattaa valita sieltä kevyemmästä päästä. Valitse vaatteet joissa voit hikoilla. Itse joogaan pitkissä jumppahousuissa ja urheilutopissa. Salissa ollaan avojaloin ja mahamakkaroita ei tarvitse hävetä! Älä siis tee omaa ensikertalaisen virhettäni ja luule että joku ehtii arvostelemaan tekemisiäsi. Harjoitusten keskellä katse ja ajatus eivät harhaile. Kokeileppa vaikka seisoa yhdellä jalalla ja pyöritellä päätä puolelta toiselle. Kyllä siinä tasapaino kärsii 😀 

lindapaldanius

9 vastausta artikkeliin “Joogaa aloittelijalle”

  1. Saako kysyä missä kävit? Olen itse muuttamassa pian Helsinkiin ja etsin juurikin jotain tuollaista! Sali on jo tiedossa mutta jotain liikkuvuutta lisäävää haluaisi sen rinnalle.

  2. Tykkään sun kirjotustyylistä, se on niin persoonallinen ja räiskyvä 😀 mahtavaa kevättä Paldanius!

  3. Käytätkö muuten paljon painonnostovyötä ja uskotko, että waist trainereilla pystyy estään vyötärön levenemisen, jos treenaa paljon koko kehon nostoja?

    • En käytä painonnostovyötä juuri lainkaan. Esimerkiksi: naiset kyykkää yleensä sen verran pienillä painoilla, että on vain hyvä kyykätä ilman vyötä jotta keskivartalon hallinta paranee. On se vaan niin eri kun tangossa on 300 kg 😀 Tohon waist traineriin en osaa sanoa mitään!

  4. No hei , täälläkin mainioita juttuja ! Tuolta Eevin blogista hyppäsin tänne . Kyl te nuoret ootte vaan aikamoisia , hyvä hyvä ! Kivahan näitä on oikeesti lukea . Mukavaa kevättä !

  5. Lämpöjooga on ihanaa!
    Mä käytän joogasalin mattoja, mutta levitän päälle aina kylpypyyhkeen, levittäisin varmaan omankin mattoni päälle kun niin paljon tulee kyllä hikoiltua… 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta