Itsensä sabotoija

En tiedä saako näin sanoa, mutta mä vähän inhoan näitä pitkiä pyhiä. Tähän pyhä inhooni syypää olen minä itse. Pyhinä minusta kuoriutuu aina varsinainen paholainen ja itsensä sabotoija. Pyhät tarkoittavat sitä että kaiken maailman kinkereitä ja kokkareita on vastassa joka ovella. Kinkerit ja kokkareet tarjoavat tietenkin loistavan mahdollisuuden itsensä sabotoinnille, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Ainoastaan tällä kertaa sain vietyä sabotoinnin aivan uudelle tasolle, koska olen ollut on/off kipeänä lähes kolme viikkoa.

Via dolorosani alkoi torstaina, jolloin tungin elimistööni kaiken! Pashaa, mämmiä, korvapuustia, väliin muutama peruna joista on hyvä jatkaa taas donitseilla ja kakuilla. Ei tietenkään riittänyt, että yritin laittaa pääni sekaisin lasten suosimalla sokerin aiheuttamalla humalalla, vaan kylkiäisiksi valitsen sen ihka oikean humalan. VIRHE!

_MG_4694 (2)

Koko pääsiäinen on mennyt tästä johtuen kunnon tiputanssissa. Fiilis on ollut siis todella epätodellinen. Perjantaina päätin edistää hyvinvointia reippaalla iltakävelyllä. Mutta Malmin upeat lenkkimaastot olivat lähinnä mudan ja kuivien oksien peitossa. Taisin olla liian synkällä tuulella, että lenkki keväisissä ilmassa olisi ollut kaunista. En kuitenkaan halunnut enää elää masentavan fiiliksen kanssa, joten suuntasin ystäväni kanssa lähikuppilaan pelaamaan biljardia. VIRHE!

Kyseisessä lähiöihmeessä oli nimittäin käynnissä kunnon tiputanssit, jota johtivat kaksi alastonta puputyttöä! Olen kyllä nähnyt naisia useasti alasti, mutta epätodellinen fiilis esti biljardin pelaamiseni siinä vaiheessa kun vahtimestari tivasi minulta euron sisäänpääsyä! Aika edullista, mutta olisin silti maksanut vaikka kaksi euroa, jos ainoat heiluvat pallot olisivat olleet biljardipallot 😀 Okei, eivät ne paljaat rinnat olleet minulle mikään ongelma, mutta biljardipöydän välitön ympäristö oli valikoitunut humaltuneen keski-ikäisen naisen tiputanssin toteutus alustaksi. Joten, ei kiitos…

Lauantaina päätin kokeilla uudella yrityksellä tiputanssin taltutusta. VIRHE! Kuntosalille astuessani ensimmäisenä minua vastaan tepastelee iäkäs mies pikkuhousuissa 😀 Ok, mutta jatkettuani itse kuntosalinpuolelle, treeniään siellä suoritti nainen kukkamekossa. Mitä! Tää ei oikeesti oo enää totta, koska tää tiputanssi loppuu?!?

Sunnuntaina istui Eevin kyydissä salille ja olin valinnut taktiitakseni: silmät kiinni. Mä en haluu nähdä enää yhtään uutta tiputanssia. En jaksa enää tätä epätodellista fiilistä. Selvästikin tämä oli oikea ratkaisu, koska kuljettajan paikalta kuului jatkuvasti vastaavia lausahduksia: “Mitä, mikä näitä ihmisiä vaivaa?”, “Menkää!”, “Tässä on viidenkympin rajoitus, ei kolmenkympin!”. Hups 😀 Siellä ne tiputanssit olisivat jatkuneet edelleen 😀 Onneksi jäljellä on enää yksi päivä! Mä oon niin lopussa tipuihin! 😀

lindapaldanius

Yksi vastaus artikkeliin “Itsensä sabotoija”

  1. onneksi pääsiäinen niin kuin joulu, juhannus ym on vain kerran vuodessa. seuraavaksi odotellaan vappua! siinä vasta riemua piisaa. pääsiäisen aikana kuntosalilla moni varmaan ajatteli että ”ei tänne ketään tule” ja sitten voi treenata miten haluaa. itsekin olin perjantai aamuna malmin salilla ja sain olla yksin klo.8asti jee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta