Miksi me naiset ollaan niin omituisia?

Sukupuolihormoni

Estrogeenin vähäisyys lisää naisilla taipumusta masenteluun ja testosteronin voimakas lisääntyminen puolestaan herättää aggressiivisuutta ja seksuaalista halukkuutta 😉 Eli tässä syy siihen, miksi kuukautisten aikana kaikki ketuttaa ja miksi kännissä osa naista haluaa riehua baarissa että makuuhuoneessa 😀 Ennen kuukautisia ja niiden aikana estrogeenin tuotanto laskee ja testosteronin pitoisuus veressä nousee esimerkiksi kun nainen on nauttinut alkoholia.

DSC01639

Aivot

Naisten aivot ovat hivenen kevyemmät kuin miesten aivot, MUTTA naisten aivoista on enemmän valkeaa aivokudosta ja monin paikoin enemmän hermosoluja. Eli siksi me naiset olemme multitaskaajia. Lisäksi naisten mantelitumake ja hypotalamus ovat pienempiä. MUTTA häntätumake ja hippokampus ovat suurempia kuin miehillä. Nämä fysiologiset erot selittävät mm. miksi naiset reagoivat voimakkaammin negatiivisiin tunteisiin, ilmaisevat tunteitaan (hyviä/huonoja) ylipäätään voimakkaammin, jaksavat analysoida ja puida muiden tunteita järkyttävän pitkiä aikoja 😀

Aktivointi

Voidaan yleistää että naisten oikean ja vasemman aivopuoliskon välillä on enemmän yhteyksiä kuin miehillä. Myöskin aivojen aineenvaihdunta on aktiivisempaa kuin miesten 😛 MUTTA naisten aivoissa on myös alueita jotka aktivoituvat miesten vastaavia aivoalueita vähemmän. Tällaiset aktivaation puutteet voivat näkyä esimerkiksi matemaattisia ongelmia katkaistaessa 🙁

Joo-o… Ei mulla tylsää ole 😀 Tällaiseen shaibaan olen tutustunut tällä viikolla, aika köyhän kirjan välityksellä (Tunne mies, tunne nainen) 😀 Shaibaa tämä viikko viikko on pitänyt sinällään aika vähän! Keskiviikkona oli katsomassa ensi-illassa elokuvan nimeltä Onnenonkija. Ja tänään pääsen norsuilemaan taas joogaan, JES! <3

DSC01655

Ai niin!!! Jalkatreenin voitti nimimerkki Clarissa, onneksi olkoon! Olen laittanut sinulle sähköpostia 🙂

lindapaldanius

7 vastausta artikkeliin “Miksi me naiset ollaan niin omituisia?”

    • Onnenonkijassa minulla Ja Eevillä oli jaettavana: 3 proteiinipatukkaa, miniporkkanat ja sokerittomia
      mansikkakarkkeja. Juomapuoli koostui aminohapoista ja vesipullosta. Kuulostaa kuivalle, mutta hyvää oli! Menimme kuitenkin leffan jälkeen syömään umeshuun 🙂

  1. Onko sinulla töissä käytössä mustat treenitrikoot mitä ainakin istagramin kuvissa näyttäisi olevan?
    Kuinka nerokasta! Tulisipa tästä muoti, korkkarit + treenipöksyt miten mukavaa!

  2. Mun käsityksen mukaan yksilöjen väliset erot on suurempia kuin sukupuolten väliset loppujen lopuksi 🙂 mutta hauska postaus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta