Kyllä isä osaa

Isä voi yllättää. Oma isäni on yllätyksiä täynnä. Muistan kun muuta vuosi takaperin isäni ei oikein voinut ymmärtää, miksi sinne salille täytyy mennä ihan AINA. Asiat tuppaavat kuitenkin muuttumaan. Se kuntosali ei vain silloin oikein istunut hänen ajatusmaailmaansa. Voihan sitä kuntoa nostaa vaikka mettätöillä, kuten hänkin tekee. Mikä on kyllä ihan totta. Isäni sanoja lainatakseni “Rankassa kuntossa” pitää kyllä hänen kohdallaan paikkaansa.

Nykyään jos olen esimerkiksi kipeänä (kuten tällä viikolla), isäni soittaa minulle kaikkina sairaspäivinä. Hän haluaa ikään kuin tarkistaa, olenko jo päässyt treenaamaan. Tämä vain siksi, että hän tietää kuinka tärkeää se treenaaminen minulle on.

11905797_10153629586041037_1536811878914688139_n

Isästäni on myös kuoriutunut varsinainen motivaatiolauseiden mies.

“Kun jotain tehdään, niin se tehdään kunnolla!”

Tämän lauseen kuulin isäni suusta varmaan lähemmäs kymmenen kertaa edellisellä kisadieetilläni. Ja ihan motivaatio mielessä!

Maanantaina puhui isäni kanssa puhelimessa uusista ideoista ja taas hän onnistui yllättäen järkeilemään moneen juttuun sopivan motivaatiolauseen:

“Jos uskoo itte johonkin, se voi onnistua. Mutta jos saa jonkun toisen uskommaan siihen sammaan juttuun, onnistuu varmanaha”

Ja näin kävi myös tämän lauseen kanssa. Isäni usko omaan motivaatio juttuunsa ja sai minut uskomaan tähän motivaatio juttuun ja nyt minäkin jaan täällä tätä samaa motivaatiota. 100% onnistuminen 😀 Okei, ehkä se ollut hänen itsensä keksimä motivaatio, mutta hei! Tämä hänen tyyliin 80-luvulla kuulema lausahdus toimii edelleen!

Tällä viikolla olin myös ystäväni kanssa vähän ostoksilla. Shoppailun tuoksinassa päädyimme vaatekauppaan, jossa tapasin entuudestaan tutun myyjättären. Kysyin häneltä, olisiko liikkeessä jotain makeeta juttua minun tyyliini? Tähän myyjätär vastasi että: “Linda sulla on niin erikoinen tyyli, että mä en tiedä mikä on sun mielestä makeeta”. Ja niinhän siinä sitten kävi, että iskin silmäni tuotteisiin, joista kuulemma kukaan ei ollut vielä innostunut 😀 Uskon vahvasti, että tämän erikoisen tyylini takana on isäni. 

12645208_10153985149351037_4739853735519811527_n
Erikoiset 😀

Isäni kertoi minulle taas jostain ihan hullusta Venäjän armeijan hatusta, jossa hän oli ollut hiihtämässä männä viikolla. Olin heti ihan innoissani ja ruinasin heti kuvaa tästä näyttävästä lookista 😀 Kuva jäi kyllä saamatta, eläkeläisen arki on niin kiireinen 😉

lindapaldanius

3 vastausta artikkeliin “Kyllä isä osaa”

  1. Heippa! Mä olen maalta kotoisin ja hitto vie ne mettätyöt!! Tai peltohommat tai muut maataloustyöt, tsiisus on kovaa hommaa 😀 Omaa isää kun katselee, niin aika tikissä se on noiden maataloushommien takia. Ehkä alan itsekin maanviljelijäksi, kun tuntuu ettei salilta mukaan tartu mitään haha 😀
    Ps. Oot ihanan positiivinen ja omaperäinen!

  2. aivan mahtava motivaatiolause sun isällä ja muutenkin huolehtivainen. mun isä taas ei yhtään tykkää mun salihommista ”taasko salille” ”onks pakko mennä?” ”älä ota liian rankasti” toivottavasti flunssa hellittää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta