Väsynyt henkisesti ja fyysisesti

Huh! Kuluneen viikon aikana olen saanut paketoitua monta iso asiaa. Tämän vuoden kisat on nyt kisattu ja kehon palautuminen voi alkaa. Lisäksi viimeiset koulujutut ovat nyt takanapäin. Tiistaina annoin kyspsyysnäyytteen ja keskiviikkona sain vihdoin esitellä opinnäytetyön.

Etenkin sosiaalisessa mediassa on ihmeellinen tapa hehkuttaa kisapäivää, super erikoisella “nyt nautitaan” sloganilla. Pakko sanoa, että ainakin itse voin nyt vasta aloittaa tämän NAUTTIMISEN. Jotenkin on vaan niin helpottunut olo, kun saanut karsittu elämästä monta isoa stressitekijää pois. Toki tätä nauttimista häiritsee vielä pitkään mm. nälkä. Kehon palautumisen kannalta on nyt olennaista keskittyä maltilliseen reverseen.

Ti2lfFKbGmzLRP_NQYQobRn8Fg-naPXlCNgNhHSsVGQ
Picture taken by Béaslas Oliviér

Ikävä kyllä kukaan muu kuin kisadieetin vetänyt ihminen ei pysty käsittämään miten lopussa ihminen voi olla. Koska olen super Linda en vain yksinkertaisesti saa olla väsynyt. On super surullista että kaikki “tavalliset” ihmiset saavat olla kipeitä, mutta jos sinulla ei ole fyysisiä oireita et ole kipeä. Pakko sanoa että olo oli etenkin ma – ke akselilla todella LOPUSSA! Nukuin vain ihan hulluna. Surullisinta oli se, että en jaksanut tai itse asiassa fyysisesti pystynyt juhlimaan valmistumistani. Oppari esityksen jälkeen ryntäsin vain kotiin nukkumaan, mikä tietenkin oli loukkaavaa kurssikavereita kohtaan. Kuten jo äsken totesin, jos sinulla ei ole esim. kuumetta et voi olla kipeä, katsot vain omaa napaasi. Mutta koska olen kirjoittanut blogia ja ollut aktiivisesti mukana sosiaalisessa mediassa jo vuosia, olen tottunut olemaan se ihminen josta saa ja voi puhua ihan mitä vain.

Luonteeltani olen positiivinen ihminen ja yritän nyt vain keskittyä iloisiin asioihin. ilkeistä puheista aiheutuvat itkut on nyt itketty ja aion vihdoinkin nauttia kovan työni tuloksista. Ihmiset saavat minun puolestani tapella ympärilläni ihan niin paljon kuin haluavat, en aio enää olla osallisena kenenkään draama kohtauksissa. Niitä ollut liian monta lähiaikoina…

Nauttimista tulee edesauttamaan 29.11 alkava lomamatka. Loma alkaa Pariisista, joka ei ainakaan nyt ikävä kyllä tunnu siltä rakkauden kaupungilta josta olen päässäni haaveillut. Mistään pelkotiloista en kuitenkaan kärsi. Mitä tahansa voi sattua, ihan missä vain! Pariisissa ihmettelen nähtävyyksiä kolmen ihanan päivän ajan, jonka jälkeen lentokone ottaa suunnaksi Meksikon!!!! Cancunissa nautin auringosta kymmenen lämmintä päivää<3

znTeX_Y7ytL77s_2U2Z3a_ydDjbQB1INW9zcMZqi1Pk

Nyt seison vaikka yhdellä jalalla viimeiset 8 työpäivää! Amputaatio imitaatiota todennäköisesti on turha toteuttaa, koska jo eilen torstaina oli super ihanaa olla töissä kaikesta negasta huolimatta. Arki <3 Mä niin rakastan mun työtä, työkavereita ja asiakkaita <3 Oon ehdottomasti valmis antamaan mun viimeiset energian rippeet tähän hyvän energian ympäristöön! Ihan oikeasti kuulostan taas niin ituhipiltä, mutta positiiviset ajatukset parantavat elämänlaatua.

Loman lisäksi olen taas huomannut että moni aika arkinen asia tuntuu taas ihan super ihanalle. Dieetillä kärsin uniongelmista, mutta ne tuntuvat olevan nyt historiaa. Suoraan sanottuna tämä megalomaaninen väsymys on ollut helpottavaa. Väsymys on ollut vieras olotila minulle kuluneen puolen vuoden ajan. Oikeasti kuulostaa ihan sairaalta, mutta on ihanaa olla väsynyt. Olen itsekkin pelännyt aika ajoin saanko kohta burnoutin, koska en kykene väsymykseen :DD

Lisäksi moni sellainen juttu joka tuntui ennen kisoja pakolta, kuten rakennekynsissä istuminen on taas ihanaa. Kyllä ketutti istua puunattavana ennen Unkarin MM-kisoihin lähtemistä, kun aikaa ei yksinkertaisesti olisi ollut. Nyt nämä ihanat glitterkynnet nostavat hymyn huulille useamman kerran päivässä. Ihanaa!!!

image
Kynnet by Thorbeauty

Loppuun vielä: omaan nauttimiseen kuuluu olennaisesti sali, vitsi että meillä oli taas hauskaa eilen malmin fitness 24/7:ssa. Kunnon lähiö meininkin :DDDD

lindapaldanius

8 vastausta artikkeliin “Väsynyt henkisesti ja fyysisesti”

  1. Hyvä että pääset kohta lepäilemään lomalle. Pariisi on hieno kaupunki ja katsottavaa älyttömästi.
    Jaksamisia sulle!

  2. sun blogia on kiva lukea koska olet niin rehellinen ja vastaat myös näihin kommenteihin ja kysymyksiin(tosin kun moni muu) Saat olla väsynyt! Ei se ole kiellettyä. Ei kukaan jaksa olla 24/7 vuoden ympäri iloinen ja pirteä. Kummalla salilla (eastbody vs fit 25seven)treenaat nyt enemmän? Treenaan ite sevenillä ja joskus sua näen siellä. Joskus miettinyt tulisko moikkaamaan mut enhän sua tunne ja ajattelen et haluut treenata rauhassa.

    • Ihana kuulla! Ehkä mun blogia kommentoidaan niin vähän, että mulla riittää aika :DDD Käyn Töölö gymillä ja fitness24/7:ssa. En osaa sanoa kummassa tulee käytyä enemmän 🙂 Olen aika raivokas treenaaja, mutta juttelen kyllä mielelläni esim. pukkarissa 🙂

  3. Mulla ei oikeastaan ole edes mitään erityistä sanottavaa, mutta tällä kommentilla haluan vain osoittaa tukeni tavis-Lindalle. Super-Linda on mun suosikki, mutta tavis-Linda on vähintäänkin yhtä tärkeä. Pidä huolta itsestäsi, niin lukijasi pääsevät nauttimaan mahtavasta kirjoitustyylistäsi (ja kommervenkeistäsi) jatkossakin. Oot bäst!

    Ps. OMG MEKSIKO!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta