Fitness vauva

Pienen lapsen kanssa nainen selviää arjen pyörittämisestä käsittämättömän pitkiä aikoja, ilman kunnon yöunia. Samaa tilannetta voisi verrata kisadieettiin. Elimistö pystyy venymään äärirajoille. Ruokaa on tolkuttoman vähän ja treenien määrä on käsittämätön (+osa kärsii hirveistä uniongelmista). Silti arki rullaa siinä ohessa, aivan kuin pienen lapsen äidin arki. Evoluutio on koulinut nuoren naisen elimistön kestämään rasitusta. Ehkä siksi osa tytöistä ei tiedä milloin dieetti voi olla liikaa elimistölle ja hommassa ei ole enää mitään tekemistä järjen kanssa. Toisaalta onko ylipäätään mitään järkeä, kenenkään kisata fysiikkalajeissa 😀

Evoluution kehittyessä nyky-yhteiskunta ei (ehkä :D) enää keskity vain lisääntymiseen, vaan tavoitteet voivat toisenlaiset, kuten itsensä kehittäminen, eli minä, minä -ajatusmaailma. Lapset voidaan hankkia nelikymppisenä ja nuorena keskitytään vain omaan napaan. On siis myös mahdollista odottaa oman navan kasvamista ”aikuiseksi”, ennen kuin ruvetaan kasvattamaan muita aikuiseksi. On sitten asia erikseen nauttiiko lapsi enemmän nuorista ja villeistä, vai vanhemmista joilla on mukamas enemmän järkeä ja ennen kaikkea enemmän ikää… Terveydenhuolto takaa meille nykyisin korkean eliniän ja aikaisemmat evoluution muokkaamille selviytymiskeinoille voidaan näyttää häränpyllyä.

image

Viime viikolla näin salilla naisen, jonka laskettu aika oli kahden viikon kuluttua. Upea ilmestys täytyy sanoa. Valtava maha ja nainen huippukunnossa, oli ihan pakko mennä kehumaan ja kaiken lisäksi sain kuulla että kyseessä oli naisen kolmas lapsi! Arvostan! Lapsi ei sanele äidin fyysistä ulkomuotoa. Kyseinen äiti oli nuori nainen, alle 30 vuotta…. Miltähän 40 vuotias, samassa tilanteessa oleva nainen olisi näyttänyt… Todennäköisesti ihan samalta 🙂 Mikäli hän olisi tehnyt yhtä paljon töitä raskausajalla liikunnan ja ruokavalion saralla. On totta että kaikki eivät yksinkertaisesti pysty harrastamaan liikuntaa raskauden aikana, esim. lapsen ennenaikaisen syntymisen riskin takia. Kilot eivät kerry liikunnan puutteella vaan syömällä. Nimimerkillä noin puolessa vuodessa  14 kg kerännyt, fitness ”urheilija” joka kävi treenaamassa viisi kertaa viikossa. Tuohon riutuneeseen kisapainoon olisi matkaa taas enää alle kolme kiloa ja todella toivon että edes tulevaisuudessa,  jos olen raskaana en repsahda syömään tuota pullien ja höttöjen määrää, jota talvella ahmin.

image

Olen vahvasti sitä mieltä että mikäli kilpailet fysiikka lajeissa sinulla on jonkinasteinen syömishäiriö, ainakin niiden diagnosointiin johtavien määritelmien mukaan. Mutta tieto lisää tuskaa! Tämä pätee myös mielenlaadun arvioitiin. Kotitohtorina arvioisin itseäni ruokavalion osalta sairastavan ortoreksiaa ja mieleni täyttää varmasti ainakin seuraavien tilojen jonkinasteisen diagnoosi piirteet: narsismi, jakautunut persoonallisuushäiriö ja talviaikaan taipuvainen depressioon.

Pakko sanoa, että onnellisuus on mielentila ja kukaan meistä ei ole täydellinen.

P.s Vaikka minulla on jälleen kova vauvakuume, koska kehoni viimeisetkin testo -tasot ovat dieetin myötä tippuneet olemattomiin. Ja kyllä naisenkin keho tuottaa testosteronia! En tästä huolimatta aio toteuttaa tällä hetkellä ainutta mahdollista skenaariota hankkia lapsia, jonka sotasuunnitelma olisi seuraavanlainen: Suunnaksi ravintola ja mukaan ensimmäinen mies, joka suostuu yhdyntää ilman kondomia. Synnyttäisin lapsen sisareni vuokra-asuntoon Malmille, jossa tällä hetkellä loisin. Lapsen kanssa voisimme onnellisesti matkustaa yhdessä sosiaalitoimistoon hakemaan valtion avustusta, koska olen vielä opiskelija. Epäilen että tuo ravintolasta huijaamani mies tuskin haluaisi osallistua siittämänsä lapsen ja minun elättämiseen. Toki voin olla väärässä! Mutta ainakaan lapsen myötä minua ei voi sanoa enää itsekkääksi? Tai sitten voi koska en ole ajatellut kuin omaa vauvakuumettani, enkä lapsen tulevaisuutta, mutta sitähän varten me maksamme veroja :DDDD Aion siis jatkaa elämääni onnellisena ja itsekkäänä ikioman fitness vauvani kanssa.

imageBy the way ei kannata ottaa kaikkea tämän postauksen mielipiteitä kirjaimellisesti! Voi olla, että kirjoitus on on ”vähän” kärjisttetty 😀

lindapaldanius

8 vastausta artikkeliin “Fitness vauva”

  1. Haha! Tää oli hyvä 😀 …ja hei, tarttiskohan alkaa dieettaan jos saisi sen kautta vauvakuumeen? Mä tahtoisin mut ei ole näkynyt.

  2. Oh God, repesin niin tolle lopulle 😀 😀 😀
    Mut tohon raskausajan lihomiseen, oon nähnyt suht läheltä sen ku perustellaan sitä jokapäiväistä sipsin, jäätelön jne syömistä sillä että ”pitää syödä kahden edestä” ja sitten ihmetellään ”mikäs tässä oikein on ku lihon parikyt kiloo ja tulee raskausajan diabetes” -.-

    • Vähän sama tilanne kuin jojoilu painon kanssa ylipäätään ja huonolla tuurilla kilpirauhasen sössiminen 😀 Mutta mikä minä olen sanomaan, koska tänä vuonna minut voisi kruunata vuoden jojoksi 😀

    • Vuoden jojo 😀 sori, mulle varattu titteli 😛 eka lihoin 20kg, tiputin 5, lihoin 10, tiputin 10, lihoin taas 10 ja nyt tiputtanu 20+kg 😀

    • Voi kiitos!! <3 Ihanaa kun joku käy lukemassa ja nauraa mun halvoille jutuille 😀

  3. Jatka samaan malliin näitä kirjoituksia. Päivän piristyksiä! 😊 onneks vaihdoit tänne blogin, en ollut lukenutkaan aikaisemmin sun juttuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta