Hei, tonttu-ukot hyppikää nyt on riemun raikkahin aika!

Joulu tuli ja meni. Menosta sen verran, että rauhallista oli. Joulurauha säilyi, eli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut joulu. Possuilikin jäi vähemmälle, mutta onnistuin kuitenkin keräämään itseeni muutaman kilon nestepöhön, joten nautintojakin oli. Joulun odotetuimpia hetkiä olivat jälleen treenit 😀 Tällä kertaa palokunnan suhteellisen kämänen kuntosali jäi väliin, mutta molemmat WFC:t tuli Tampereella taas koluttua.

Maanantaina treenasin vielä tuttuun tyyliin Helsingissä TG:llä. Vuorossa oli rinta + olkapäät ja siksi kuntokuva selästä 😀

image

Tiistain kärvistelin töissä ja junassa, joten treenit jäi lähinnä istumalihasten ihailuun.

Keskiviikkona Tampereen keskustan WFC oli auki ja riemu ylimmillään. Oli tosi kiva päästä pitkästä aikaa treenaamaan kyseiselle salille. Koska lajini on bikini fitness, treenasin lajin kannalta olennaisia lihaksia, eli RINTA ja vähän olkapäitä :DDD Todella onnistunut treeni tuli vedettyä! En tiedä mikä vaikutti eniten sali, prezone vai seura 🙂

image

Minulla on edelleen ongelmia vasemman polveni kanssa, joten olen antanut sille lepoa viimeiset kaksi viikkoa. Tästä johtuen treenit on ollut HYVIN yläkerta painotteisia. Torstaina pidettiin taas hauskaa WFC:n uudella Tampellan salilla. Vuorossa oli KÄET!

image

Täytyy kyllä sanoa, että ei ihan vakuuttanut tämän uusi sali. Laitteet oli kyllä viimeisen päälle, mutta ikävä kyllä salilla oli aika kylmä. Mietin vaan että näin joulupossuna tarkeni treenata topissa, mutta dieetillä joutuisi kiskomaan toppatakin niskaan 😀

image

Vähän häiritsi myös nuo muovit treenaamista… :DDDDD Voi olla, että omakin mieli muuttuu kun sali on valmis. Vielä moni paikka oli vähän kesken ja kyllähän se lämpötilakin nousee kun jengi löytää tiensä uudelle salille. Luulisi ainakin tammikuun tuovan lämpöä myös tähän kylmään halliin 😉

FitFashion

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta