Kun jalka painaa

Miten motivaatiota pidetään yllä? Jälleen kerran aihe liittyy kiinteästi kisadieettin. Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin? Peili kertoo totuuden, on asia erikseen, miten sitten itse koet sieltä heijastuvan peilikuvan. Oma pää voi tehdä välillä tepposet ja hitaat muutoksen voivat tuntua verrattain pieniltä. Vaaka on myös oma suosikkini, mutta samalla myös pahin viholliseni. Välillä tulee mietittyä liikaa elopainoa. Kunto voi mennä eteenpäin, vaikka vaaka kertoisi jotain ihan muuta.  Loppujen lopuksi jaksaminen on oman pään sisällä. Mutta miten sitä jaksamista saa kaadettua sinne pään sisälle kun jalka painaa? Vaaka ja peili ovat äärimmäisen huonoja motivaation lähteitä. Kuka niitä nyt aina jaksaisi muutenkaan tuijottaa.

Tapahtui eilen seuraavaa:

Lukitsen oven kellon lyödessä seitsemän. Työpäivä on päättynyt ja yhdeksän sisätiloissa viettämääni tuntia saavat päätöksensä. Ulkona ripeksii vettä, totta kai. On aika kylmä ja minua paleltaa. Lähden suunnistamaan kohti bussia ja huomaan että jostain syystä oikean jalan kenkäni ei tahdo pysyä jalassa. Asiaa tutkittuani huomaan kengän kantapään kirjaimellisesti revenneen. Ihmekkös kun aamulla töihin saapuessani kenkä oli jotenkin hassun tuntuinen. Koska maa on märkä, en voi turvautua aina niin tyylikkääseen avojaloin taktiikkaan. Valitsen siis ”rampa tyylin”. Oikeaa jalkaa raahatessani kohti rautatientoria, toivon että en törmää tuttuihin. Kuntosalille on päästävä!

Valitsen sisäreitin Sokoksen alakerran kautta. Pieni koukkaus ja tadaa olen takaisin kenenkään huomaamatta tihkusateessa. Tai sitten ei… Sokoksen käytävän kaakeli pinta osoittautuu loistavaksi valinnaksi raahattavaa jalkaani ajatellen. Jalka liukuu mukavasti perässäni kaakelin sileällä pinnalla. Yht´äkkiä olkapäähän tarttuu KOURA! Kamppailen sydänkohtauksen partaalla. Kiitos Manian, joka on saanut viritettyä kehoni yliaktiiviseen tilaan. Onnekseni huomaan kouran kuuluvan hyvälle ystävälleni Iralle. Iran todistettua risaisen kenkäni kohtaloa, päätän jatkaa matkaa eteenpäin. Lopulta onnistun selviytymään kuntosalille asti.

Nolla motivaatiolla tunnen kuinka lommoposkeni imeytyvät kiinni poskihampaisiini. On penkkipunnerruksen aika. Mieheni Aleksi lataa tankooni painoja ja yllätän itseni väsymyksestä huolimatta. Pungerran viisi toistoa viidenkymmenkilon painoilla. Kyseisen suorituksen onnistun toistamaan kolme kertaa. Ennätys! Noh, motivaatio ei edelleenkään löydä luokseni. Bikini fitneksessä kun tuo penkkitulos ei paranna omia sijoitusmahdollisuuksia 😀 Siirryn kuntosalin alakertaan huitomaan käsipainojen pariin. Katse lasittuneena ja äärimmäisen väsyneenä tuijotan toisen haamun paikalle saapumista. Tämä toinen haamu on Linda Manuella!!! Lindan ja minun katseet kohtaavat. Kyräily voi alkaa… Tämä tuijotuskilpailu päättyy jälleen tyhmääkin tyhmempiin juttuihin ja kikatteluun. Jälleen muistan kuinka mukavaa kuntosalilla voi olla!

Yhdeksältä alan tehdä lähtöä kotiin päin. Päätän kuitenkin vielä piipahta naistenhuoneessa. Vessasta löydän vielä upean Rebecka Kärnän. Ei siinä naurulla ole taas rajaa, Rebeckalla on käynyt pikku vahinko. Vessan lavuaari on kauttaaltaan ruskea. Ei, se ei ole ulostetta. Lavuaarin pohjalla komeilee Rebecan palautusjuoma. Vähän käy sääliksi, kun tiedän että on vaikeaa jättää pois mitään niistä vähäisistä ruuista, jotka kuuluvat kisadieettiisi. Noh, eihän siinä voi muuta kuin nauraa! Kyllä näillä nauruilla jaksaa taas porskuttaa eteenpäin <3 On se vaan niin, että paras motivaatio löytyy sieltä, mistä sen on alun perin löytänytkin. Kuntosalilta!

Posedown!

image

 

 

FitFashion

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta